— Mitäs se sinua koskee? virkkoivat muut vangit.
— Ilmoitan teille, Aleksanteri Petrowitsh, että minä ennen olin hyvin kaunis ja että tytöt pitivät minusta … rupesi Warlamow taas juttelemaan.
— Valehtelee! Taas valehtelee! keskeytti Bulkin vinkuvalla äänellä.
Vangit nauraa hohottivat.
— Mutta minä heidän edessään ylvästelin; paita oli päälläni punainen, housut plyysiset; olin kuin mikähän kreivi Butilkin ja join kuin ruotsalainen, sanalla sanoen, miten vaan tahdotte!
— Valehtelee! vakuutti Bulkin jyrkästi.
— Siihen aikaan oli minulla kaksinkertainen kivikartano. Mitäpäs tuosta; kahdessa vuodessa kadotin molemmat kerrokset, niin että jäikin jäljelle ainoastaan portti ilman pylvähiä. Mitäs luulette, rahat ovat kuin kyyhkyläiset, tulevat ja menevät!
— Valehtelee! vakuutti Bulkin vakuuttamistaan.
— Kun sitten tulin jälleen tuntooni, lähetin täältä vanhemmilleni kirjeen; luulin, että lähettävät minulle rahaa. Sillä sanottiin, että minä olin vastahakoinen vanhemmilleni; siitä on jo seitsemäs vuosi, kun lähetin.
— Eikö ole tullut vastausta? kysyin minä leikillä.
— Ei ole, sanoi hän ja nauroi itsekin, tuoden nenäänsä yhä likemmäksi kasvojani. — Mutta minulla on täällä, Aleksanteri Petrowitsh, henttu…