— Kenraalit ottavat aina, huomautti Kwasow päättävästi.
— Sinäkös heitä olet lahjonut? sanoi sisään tullut Baklushin halveksivasti. — Oletkohan kenraalia koskaan nähnytkään?
— Olenpa niinkin!
— Valehtelet.
— Itse valehtelet.
— No jos olet nähnyt, niin sanoppas nyt kaikkien kuullen, minkä kenraalin olet nähnyt? Sano nyt, sillä minä tunnen kaikki kenraalit.
— Minä olen nähnyt kenraali Siebertin, vastasi Kwasow hiukan epäilevän näköisenä.
— Siebertinkö? Semmoista kenraalia ei olekkaan. Ehkä on hän, tuo samainen Siebert vilaissut selkääsi ollessaan vasta överstiluutnanttina; mutta sinä hämmästyksissäsi luulit häntä kenraaliksi.
— Kuulkaahan, mitä sanon, huusi Skuratow; — sillä minä olen nainut mies. Kenraali Siebert oli tosiaankin Moskovassa; saksalaista sukuperää hän oli, vaan kuitenkin venäläinen. Joka vuosi kävi hän paaston aikana ripillä venäläisen papin luona. Joka päivä joi hän neljäkymmentä lasia vettä. Sanottiin, että hän paranteli itseään jostakin taudista vedellä; hänen oma kamaripalvelijansa puhui minulle siitä.
— Kai hänelle ilmestyi vatsaan ruutanoita semmoisesta vesipaljoudesta, huomautti balalaikan rämpyttäjä.