— Siitä ei tule mitään, lisäsi eräs vanki, omapäinen ja synkännäköinen vanhus. Almasow, joka oli saapuvilla, kiiruhti myöntämään hänen sanojansa.
— Mitään muuta siitä ei tule kuin se, että osanottajat saavat puolensadan paikoille selkäänsä.
— Majuuri tuli! huusi joku ja kaikki hyökkäsivät akkunoihin.
Majuuri oli äkäisen näköinen, ja hänen kasvonsa punottivat. Ääneti, mutta päättävästi lähestyi hän vankijoukkoa. Tälläisissä tapauksissa oli hän todellakin rohkea eikä kadottanut mielen malttiansa. Muutoin oli hän melkein aina puolihumalassa. Jopa hänen likainen, sinipunaisella reunuksella varustettu lakkinsa ja tummentuneet, hopeiset olkapoletitkin näyttivät tällä hetkellä turmiota uhkaavilta. Hänen jäljissään kulki kirjuri Dätlow, joka oli erittäin tärkeä henkilö vankilassamme; sillä toden teolla hallitsi hän täällä kaikki asiat ja olipa hänellä majuuriinkin suuri vaikutusvalta; hän oli viekas ja älykäs, mutta muuten hyväluontoinen mies. Vangit olivat häneen tyytyväiset. Hänen jälkeensä astui aliupseerimme, joka nähtävästi oli jo saanut ankarat nuhteet ja vielä ankarammat olivat tulossa; häntä seurasivat vahdit, noin kolme tai neljä miestä, ei enemmän. Vangit, jotka luullakseni seisoivat paljain päin aina siitä asti, kun lähetettiin majuuria hakemaan, oikasivat nyt kaikki itsensä ja jokainen heistä nojasi toiselta jalalta toiselle, jonka jälkeen he sydän kurkussa rupesivat odottelemaan korkeimman esimiehensä ensimäisiä sanoja tai oikeammin ensimäistä ärjymistä.
Sitä ei tarvinnut kauan odottaakaan; jo toisen sanansa huusi majuuri täydestä kurkusta, vinkuvalla äänellä; kovin olikin hän raivoissaan. Akkunoista me näimme, kuinka hän juoksenteli vankien edessä tehden heille kysymyksiä. Mutta mitä hän kyseli ja mitä vangit vastasivat, sitä emme matkan etäisyyden tähden voineet saada selville. Kuulimme vaan hänen ärjyvän näin:
— Kapinoitsijat!… Selkään teille… Yllyttäjät! Sinä olet yllyttäjä! Sinä yllyttäjä!
Vastausta ei kuulunut. Mutta hetkisen kuluttua näimme me, kuinka eräs vanki erosi muista ja lähti vahtipaikalle päin. Kohta sen jälkeen seurasi häntä toinen ja sitten kolmas.
— Kaikki oikeuden eteen! Kyllä minä teitä! Keitä siellä kyökissä on? kiljasi hän nähtyään meidät akkunasta. — Kaikki ovat oitis tänne ajettavat!
Kirjuri Dätlow tuli luoksemme kyökkiin. Hänelle sanottiin, ettemme ota osaa vaatimukseen. Hän kääntyi pois ja ilmoitti asian majuurille.
— Vai eivät ota osaa! virkkoi tämä hiukan matalammalla äänellä, ollen nähtävästi hyvillään. — Yhdentekevä, kaikkien pitää olla täällä!