— Kaikki tuo on joutavaa eikä sitä, mistä nyt on kysymys! — Varvara
Petrovna suutahti käyden jo kärsimättömäksi, — tuo on allegoriaa.
Sitäpaitsi te suvaitsette ilmilausua ajatuksenne hieman liian
mahtaillen, minä sanoisin sitä jo röyhkeydeksi.
— Arvoisa rouva, — kapteeni ei kuunnellut enää mitä hänelle sanottiin, — ehkäpä tahtoisin, että nimeni olisi Ernst, mutta sen sijaan saan kuin saankin pitää hyvänäni talonpoikaisnimeni Ignatiuksen, minkä vuoksi, mitä ajattelette siitä? Tahtoisin olla ruhtinas de Montbar, mutta minäpä olenkin vain Lebjadkin,[24] joutsenesta siis — minkä vuoksi? Olen runoilija, hyvä rouva, olen runoilija sielultani ja saisin ehkä kustantajalta tuhat ruplaa, mutta minunpa onkin pakko asua pesupurtilossa, miksi, miksi? Arvoisa rouva! Tiedättekö, minun mielestäni koko Venäjä on vain luonnonoikku eikä muuta mitään!
— Ette siis todellakaan tahdo pysyä asiassa?
— Voisinpa lukea teille näytelmäkappaleen Torakka, arvoisa rouva!
— M-m-mitä?
— Hyvä rouva, en minä vielä ole hullu! Tosin tulen vielä kerran hulluksikin, tulen varmasti; mutta nyt en ainakaan ole! Arvoisa rouva, muudan ystäväni, mitä jaloin henkilö luonteeltaan, kirjoitti kerran erään Krylovin tarinan ja otsakkeena oli Torakka, — saanko lukea sen teille?
— Te siis tahtoisitte lukea meille jonkin Krylovin tarinan?
— Enhän minä Krylovin, en, vaan omani, oman sepittämäni runoelman! Uskottehan, kun sanon, arvoisa rouva, uskokaa pois, en ole sentään niin sivistymätön enkä turmeltunut, etten tietäisi, että Venäjällemme on suotu kunnia omistaa tarinoitsija sellainen kuin Krylov, jolle valistusministeri on pystyttänyt muistopatsaan Kesäpuistoon lapsuusiässä olevien pienokaisten huviksi. Te, arvoisa rouva, kysyitte äsken "miksi". Vastaus siihen on piirretty tulikirjaimin, ja se kuultaa juuri tämän tarinan säkeiden välistä!
— Lukekaa tarinanne.
— Oli kerran torakka, jo torakka syntyissään. Sattui aika jupakka kun lasiin putos torakka, joka kärpäsmäisyyttä jo oli puolillaan.