— Soittakaa kelloa, Stepan Trofimovitš, olkaa hyvä, — pyysi Varvara
Petrovna.
— Lebjadkin on viisas ja varovainen, arvoisa rouva! — hän iski taas silmää ilkeästi hymähtäen, — viisas ja varovainen, mutta on hänelläkin haittansa, onpa hänelläkin intohimojensa esikartanot! Hänen esikartanoltaan on vanha husaarin sotapullonen, josta on laulanut jo Denis Davydov. Ja silloin, kun hän tässä esikartanossaan liikuskelee, hyvä rouva, sattuu toisinaan, että hän lähettää jonkin runopukuisen kirjeenkin, mitä erinomaisimman muuten, minkä kuitenkin jälkeenpäin tahtoisi tehdä tekemättömäksi, ja olisi valmis koko ikänsä vuodattamaan katumuksen kyyneliä sen johdosta, sillä sellainenhan sotii kauneuden vaatimusta vastaan. Mutta kun lintunen kerran on lentoon pyrähtänyt, et saa sitä enää pyrstöstä kiinni! Kas siinä samaisessa esikartanossa, arvoisa rouva, Lebjadkin on saattanut puhua varomattomasti arvoisasta neidistäkin, sillä joskus valtaa pyhä viha kärsimyksistä turtuneenkin sielun, ja sitä ovat sitten vihamiehet ehkä käyttäneet hyväkseen. Lebjadkin on viisas ja varovainen, arvoisa rouva! Ja turhaan väijyy turmion susi häntä ahdistellen ja odottaa hänen loppuansa. Ei puhele Lebjadkin liikoja, ja pullon pohjalta ei tulekaan esille, mitä odotettu on, vaan joka kerta pilkistääkin sieltä — Lebjadkinin viisas varovaisuus! Mutta riittää jo, riittää! Arvoisa rouva, teidän palatsinne saattaisivat olla erään mitä jaloimman tuntemani henkilön omaisuutta, mutta torakka ei napise! Huomatkaahan, huomatkaahan lopultakin, että se ei napise, ja kunnioituksen tuntein teidän tulee katsella suurta henkeä!
Samassa kuului ovenvartijan asunnosta ovikellon ääni, ja melkein heti sen jälkeen tuli Stepan Trofimovitšin soiton kutsumana hieman viivähtänyt Aleksei Jegorytš. Vanha kunnianarvoisa palvelija oli aivan erikoisesti kiihoittunut.
— Nikolai Vsevolodovitš on suvainnut saapua äsken juuri ja on täällä tässä silmänräpäyksessä, — hän sanoi Varvara Petrovnan kysyvän katseen huomatessaan.
Muistan aivan tarkasti, miten tuo tieto vaikutti Varvara Petrovnaan. Ensin hän kalpeni, mutta äkkiä hänen silmänsä leimahtivat. Hän suoristautui taas nojatuolissaan, ja hänen kasvojensa ilme tuli päättäväiseksi. Kaikki olivat aivan hämmästyksissään. Nikolai Vsevolodovitšin aivan odottamaton tulo — häntähän odotettiin saapuvaksi vasta noin kuukauden kuluttua, ei ainakaan ennemmin — hämmästytti äkkinäisyydellään, ja sitäpaitsi se tuntui niin kohtalokkaalta juuri nyt. Kapteenikin pysähtyi kuin pylväs keskelle huonetta, suu avoimena, ja katseli aivan hölmistyneenä ovea kohti.
Silloin samassa alkoi kuulua viereisestä salista, pitkästä ja muutenkin hyvin isosta huoneesta nopeita läheneviä askelia, aivan lyhyitä, mutta tiheitä, aivan kuin jokin olisi liukunut eteenpäin, ja vierashuoneeseen lennähti — ei suinkaan Nikolai Vsevolodovitš, vaan meille kaikille aivan vieras nuorimies.
V.
Suvainnette, että viivähdän tässä hetkisen ja vaikkapa vain ohimennen luonnehdin näin äkkiarvaamatta saapunutta henkilöä.
Nuori mies oli noin seitsenkolmattavuotias, keskikokoa pitempi. Hänellä oli vaalea, harva tukka, joka oli jokseenkin pitkä, törröttävät, tuskin näkyvät viikset ja pikku parta. Hänen pukunsa oli siisti, jopa muodikaskin, mutta ei keikarimainen. Ensi katsomalta hän näytti ehkä hieman kumaraselkäiseltä ja kömpelöltä, mutta tarkemmin katsoen hän ei ollut vähääkään kumarainen, olipa liikkeiltään vilkaskin. Näyttipä kuin hän olisi ollut hieman kummallinen, mutta kaikki me jälkeenpäin olimme yhtä mieltä siitä, että hänen käytöksessään ei ollut mitään moittimista ja että hänen keskustelunsa oli aina asiallista.
Tuskin kukaan tahtonee väittää, että hän olisi ruma, mutta hänen kasvonsa eivät erikoisesti ketään miellytäkään. Hänen päänsä soikenee omituisesti niskaa kohti, ja korvien kohdalta se on aivan kuin litistetty, niin että kasvot ovat suipon terävät. Otsa on korkea, mutta kapea, kasvojen piirteet epämääräiset; silmät terävät, nenä pieni ja terävähkö, huulet ulkonevat, mutta ohuet. Kasvojen ilme näyttää hieman sairaalloiselta, mutta sitä se ei kuitenkaan liene. Hänen poskissaan ja erikoisesti hänen poskipäissään on kummassakin syvä vako, joka antaa hänen kasvoilleen ilmeen, jonka tapaamme kovan sairauden jälkeen toipuvilla. Ja kaikesta tästä huolimatta hän on täysin terve ja voimakas eikä koskaan liene sairastellutkaan.