— Ja mihin te asetutte asumaan?
— Tänne.
Varvara Petrovna oli myös tarkannut Lizaa, mutta sitten sukelsi äkkiä taas uusi ajatus hänen mieleensä.
— Missä sinä, Nicolas, olet ollut tämän kahden tunnin ajan? — hän lähestyi taas poikaansa.
— Junahan tulee jo kymmeneltä.
— Ensin vein Pjotr Stepanovitšin Kirillovin luo. Pjotr Stepanovitšin taas tapasin Matvejevossa (kolmen asemanvälin päässä meidän kaupungistamme) ja tulimme samassa vaunussa tänne.
— Minä odottelin Matvejevossa jo aamunkoitosta asti, — tarttui Pjotr Stepanovitš puheeseen, — meidän junastamme joutuivat viimeiset vaunut pois kiskoilta, vähältä piti, ettemme taittaneet jalkojamme.
— Taittaneet jalkojanne! — Liza huudahti.
— Äiti, äiti, mehän aioimme myös viime viikolla Matvejevoon, entäpä jos mekin olisimme taittaneet jalkamme!
— Jumala armahtakoon! — Praskovja Ivanovna teki ristinmerkin.