Luulen varmasti, etten kumminkaan olisi sitä nostanut, mutta ensimmäinen liikkeeni oli eittämätön nostamisyritys, en voinut sitä enää tehdä tyhjäksi ja punastuin kuin hölmö. Tuo kettu teki varmasti kaikesta omat johtopäätöksensä.
— Kiitän, kyllähän minä itsekin, — hän sanoi huomaavaisen ystävällisesti, tosin vasta käsitettyään, etten aikonutkaan nostaa hänen laukkuansa. Häh nosti sen itse, nyökäytti päätään ja jätti minut kuin hölmön seisomaan keskelle katua. Ja sehän oli aivan samaa, kuin jos olisin sen nostanutkin. Viiden minuutin ajan pidin itseäni täysin häväistynä, vieläpä ikuisiksi ajoiksi häväistynä, mutta lähestyessäni Stepan Trofimovitšin asuntoa aloin äkkiä nauraa aivan ääneen. Kohtaus alkoi tuntua minusta niin huvittavalta, että päätin kertoa sen viipymättä Stepan Trofimovitšillekin, vieläpä oli aikomukseni esittää se oikein vuorokeskusteluna.
III.
Mutta tällä kertaa huomasinkin ihmeekseni, että hänessä oli tapahtunut sillä aikaa suuri muutos. Hän tosin juoksi uteliaana minua vastaan ja yritti ensin kuunnellakin puhettani, mutta niin hajamielisenä, että kaikesta päättäen hän ei käsittänyt puoltakaan siitä, mitä kerroin. Mutta Karmazinovin nimen mainitessani hän havahtui ja joutui aivan kuin pois suunniltaan.
— Ette saa kertoa, älkää mainitko tuon… hän huudahteli kuin mielipuoli. — Kas tässä! Katsokaa! Lukekaa! Lukekaa!
Hän veti laatikostaan esille kolme paperilappua ja levitti ne pöydälle. Ne olivat Varvara Petrovnan käsialaa, lyijykynällä kiireesti töherrettyjä. Ensimmäinen niistä oli toissa päivänä Päivätty, toinen eilen, ja viimeinen oli lähetetty tänään, vasta noin tunti sitten. Ne eivät oikeastaan sisältäneet yhtään mitään. Kaikissa puhuttiin vain Karmazinovista, ja niistä saattoi aavistaa kunnianhimoisen Varvara Petrovnan olevan touhuissaan ja peloissaan siitä, että Karmazinov ei enkä muistaisikaan käydä hänen, Varvara Petrovnan, luona vieraskäynnillä! Kas tässä on ensimmäinen, joka oli lähetetty toissa päivänä (ehkä jo kolme, neljä tai ehkäpä jo viisikin päivää sitten):
"Jos hän tänään lopultakin kunnioittaa teitä tulollaan, niin pyydän, ei sanaakaan minusta. Ei pienintä viittausta. Muistakaa hillitä kielenne älkääkä mainitko nimeäni.
V.S."
Eilinen kuului:
"Jos hän vihdoinkin on päättänyt tänä aamuna käydä luonanne, tekisitte luullakseni viisaimmin, jollette ottaisi häntä vastaan. Niin minä ajattelen, enhän tiedä, mitä mieltä itse olette.