— Lebjadkin! Se on muudan eronsaanut kapteeni; ennen häntä nimitettiin vain alikapteeniksi…
— Oh, eihän minua liikuta hänen arvonsa. Mikä sisar? Hyvä Jumala… te sanoitte: Lebjadkin. Mutta meillähän täällä oli kerran Lebjadkin…
— Sama mies, meidän Lebjadkinimme, muistattehan Virginskin jutun?
— Mutta hänellähän tavattiin vääriä rahoja?
— Mutta tännepä vain on palannut, jo kolme viikkoa sitten. Elää täällä mitä oudoimmissa olosuhteissa.
— Mutta hänhän on roisto.
— Eivätkö roistot sitten muka viihdy meillä— Liputin laski leikkiä aivan kuin tunnustellen viekkailla silmillään Stepan Trofimovitšia.
— Voi hyvä Jumala, enhän minä ollenkaan sitä tarkoittanut… Vaikka mitä siihen tulee, niin roistoista olen kanssanne aivan samaa mieltä, juuri teidän enkä kenenkään muun kanssa. Mutta entä sitten? Mitä te tällä tahdotte sanoa? Tehän välttämättä tahdotte saada sanotuksi minulle jotakin ihmeellistä!
— Se ei nyt oikeastaan ole yhtään mitään… se on, tämä kapteeni ei suinkaan lähtenyt silloin meiltä vain väärien rahojen vuoksi, vaan lähti hakemaan juuri tätä samaista sisartaan, joka oli piilossa jossakin tuntemattomassa olinpaikassa; mutta nyt hän on löytänyt sisarensa ja tuonut hänet tänne mukanaan. Siinä koko juttu. Aivan kuin te jostakin olisitte säikähtänyt, Stepan Trofimovitš? Muuten, kaiken tämän olen saanut selville hänen humalaisesta lörpöttelystään, mutta selvin päin hän ei puhu asiasta niin eikä näin. Hän on ärtyisä ja niin sanoakseni runoileva Mars, kun sille päälle sattuu, mutta hänellä on huono kirjallinen aisti. Ja hänen sisarkultansa ei ole ainoastaan hullu, vaan kaiken lisäksi vielä rampa, jolta on muka "kunnia ryöstetty". Tämän viettelijältä herra Lebjadkin kuuluu kantavan hyvityksenä kunnianloukkauksesta jonkinlaista vuotuista veroa, — mikäli hänen humalaisia puheitaan saattaa ymmärtää. Luulen kuitenkin, että kaikki on vain humalahoureita. Kehuu vain suotta. Ei sellaiseen tarvita noin suuria summia. Mutta tulkoot mistä tulevat, — rahoja hänellä joka tapauksessa on, se on totta: puolitoista viikkoa sitten hän kulki vielä miltei paljain jaloin, mutta nykyisin hän pitelee käsissään satoja,— näin sen itse. Sisar saa joka päivä jonkinlaisia kohtauksia, vinkuu ja vikisee, ja kapteeni "valvoo järjestystä" nagaikalla. "Naiseen", hän sanoo "on istutettava kunnioituksentunnetta". En ymmärrä, miten Šatov jaksaa asua heidän yläpuolellaan. Aleksei Nilytš kesti sitä vain kolmisen päivää, vaikka he olivat ennestään tuttuja jo Pietarin ajoilta. Hän on nyt muuttanut sivurakennukseen saadakseen olla rauhassa.
— Onko tämä kaikki totta? — Stepan Trofimovitš kysäisi insinööriltä.