— Tiedän kyllä. Samassa talossa kuuluu asuvan myös joku herra
Lebjadkin, — Liza puheli touhuissaan.
Šatov istui yhä vielä pitäen ojennetussa kädessään kääröä, ja kesti kokonaisen minuutin, ennenkuin hän katse maahan tähdättynä vastasi:
— Tällaisiin toimiin teidän olisi parasta valita joku toinen henkilö, minä en tähän kelpaa, — hän sanoi viimein peloittavan matalalla äänellä, melkein kuiskaten.
Liza karahti punaiseksi.
— Mistä toimista te puhutte? Mavriki Nikolajevitš, — hän äkkiä huudahti, — antakaa tänne äskeinen kirje!
Mavriki Nikolajevitšin jäljessä minäkin lähenin pöytää.
— Katsokaahan tätä, — Liza kääntyi puoleeni hätäisesti aukoen kirjettä.
— Oletteko ennen nähnyt tällaista? Olkaa hyvä, lukekaa se ääneen.
Tahtoisin, että herra Šatovkin kuulisi sen.
Suuresti hämmästyneenä luin julki seuraavasisällyksisen kirjeen:
"Neitsyt Tušinan täydellisyydelle omistettu.
Arvoisa neiti
Jelizaveta Nikolajevna!