Herttainen kuinka on Jelizaveta Tušina, kun sukulaisens' parissa naisen satulass' lentelee, ja kutreissa tuuli leikittelee, tai kun äitinsä vieressä polvistuu kirkossa, ja puna kajastaa kasvoissa hartaissa. Silloin mä laillista aviovaimoa kaihoan ja hänellen samoin kuin äidilleen kyynelen näin tarjoan.
Runoillut riidan innoittaman oppimaton mies.
Arvoisa neiti!
Eniten valitan sitä, etten Sevastopolin kunniakentällä menettänyt kättäni, koska en siellä koskaan ole ollutkaan, vaan toimin sotaretkellä iljettävänä muonanjakajana samalla pitäen sitä itselleni alentavana. Olette jumalatar muinainen, mutta itse en ole mitään ja aavistan, mit' on rajattomuus. Tämä on runoa, ei muuta, ja runous on roskaa, mutta runossa voi suoda anteeksi sellaisen, mikä proosassa olisi hävyttömyys. Voiko aurinko suuttua likoeläimeen, joka runoilee vesipisarasta, jossa niitä on paljous, jos katsotaan mikroskoopilla? Suurikokoisia nautaeläimiä suojeleva Pietarin hienoston eläinystävien klubikin, joka valvoo koiran ja hevosen oikeuksia, halveksii vaatimatonta likoeläintä jättäen sen kokonaan mainitsematta, koska se ei ole muka täydellisyyteen kehittynyt. Minäkin olen tuollainen likoeläin. Naima-ajatus olisi muussa tapauksessa naurettava, mutta pian saanen haltuuni entiset kaksisataa sielua ihmisvihaajan käden kautta, jota halveksikaa. Voisin ilmaista teille paljonkin selvin dokumentein, voisin vakuuttaa Siperiankin uhalla. Älkää halveksiko naimatarjoustani. Likoeläimen kirje käsitettävä runoutena.
Kapteeni Lebjadkin,
palvelijanne nöyrin, joka ajasta ei oo köyhin."
— Tätä tuo roisto ei ole kirjoittanut selvin päin! — huudahdin suuttuneena, — tunnen hänet!
— Sain tämän kirjeen eilen, — kiirehti punastunut Liza selittämään,— ymmärsin heti, että sen oli joku tyhmyri kirjoittanut, enkä ole näyttänyt sitä edes äidille, ettei hän hermostuisi. Mutta jos hän yhä edelleen jatkaa tuohon tapaan, niin en tiedä, mitä olisi tehtävä. Mavriki Nikolajevitš aikoi lähteä kieltelemään häntä. Koska teistä piti tulla avustajani, — hän kääntyi Šatovin puoleen,— ja kun lisäksi asutte siellä samassa talossa, niin tahdoin kysyä teiltä hänestä voidakseni olla varuillani tulevaisuudessa.
— Juomari ja roisto, — mutisi Šatov väkinäisesti.
— Onko hän aina sitten tuollainen?