— Ei aina, ei hän ole ollenkaan tuhmempi selvänä ollessaan.
— Tunsin erään kenraalin, joka kirjoitteli aivan samanlaisia runonpätkiä, — huomautin nauraen.
— Näkeehän sen tuosta kirjeestäkin, että hän ei voi olla typerä, — virkahti vaitelias Mavriki Nikolajevitš aivan odottamatta.
— Kerrotaan, että hänellä on muka muassaan sisar? — Liza kysäisi.
— Niin on.
— Kerrotaan, että hän tyrannisoi tätä, onko se totta?
Šatov katsahti taas Lizaan, kävi juroksi sekä murahdettuaan: "mitä se minuun kuuluu", siirrähti ovelle.
— Voi, odottakaahan hieman, — huudahti Liza levottomana, — minne kiire?
Meidänhän on keskusteltava vielä niin paljosta.
— Mistä sitten? Ilmoitan huomenna…
— No siitä pääasiasta, kirjapainosta! Uskokaa pois, etten aio leikitellä, vaan tahdon tosiaankin tehdä jotakin, — vakuutti Liza käyden yhä levottomammaksi. — Jos aiomme julkaista sen, niin missä sen painattaisimme? Sehän on tärkein kysymys, sillä Moskovaan me emme lähde, ja täkäläisessä kirjapainossa on sitä mahdoton painattaa. Olen jo kauan aikonut perustaa oman kirjapainon, vaikkapa teidän nimellenne, ja luulen, että äitikin suostuu siihen, jos se tulee teidän nimellenne…