— Mistä te luulette tietävänne, että minä pystyisin kirjainpainajaksi? — kysäisi Šatov synkästi.
— Johan Pjotr Stepanovitškin mainitsi teistä Sveitsissä ja sanoi, että te kykenette johtamaan kirjapainoa sekä tunnette sen alan hyvin. Hän aikoi lähettää teille mukanani kirjelipunkin, mutta unohdin sen sitten.
Kun ajattelen asiaa jälkeenpäin, muistan, miten Šatovin kasvoissa ilme muuttui. Hän viipyi vielä muutaman sekunnin, mutta lähti sitten kiireesti huoneesta.
Liza suutahti:
— Onko hänellä aina tapana olla tuollainen? — hän kääntyi minun puoleeni.
Kohautin vain olkapäitäni vastaukseksi, mutta samassa Šatov itse tulikin takaisin, lähestyi pöytää ja jätti sille sanomalehtikäärön.
— En voi ruveta avustajaksi, minulla ei ole aikaa…
— Miksi ei? Miksi? Oletteko suuttunut jostakin? — kyseli Liza pahoillaan ja rukoilevasti.
Lizan ääni nähtävästi hämmästytti Šatovia. Muutaman hetken hän katseli tätä tarkkaan aivan kuin yrittäen tunkeutua tämän sielun perimmäisiin sopukkoihin.
— Yhdentekevää, — hän sanoi sitten hyvin hiljaa, — en tahdo… — Ja lähti pois.