— Aja ulos, ulos! — Semjon Jakovlevitš alkoi huitoa samassa käsillään.
Kirkonpalvelija ja poikanen syöksähtivät ristikkoaidan taakse. Kirkonpalvelija otti leskeä käsipuolesta, ja tämä alkoi hiljentyneenä painua ovelle vilkuillen kuitenkin jälkeensä sokerikekoihin, joita poikanen kantoi hänen perässään.
— Pois, yksi, ota! — Semjon Jakovlevitš käski, ja lastaajan näköinen palvelija, joka oli jäänyt hänen luokseen, lähti juoksujalkaa poistuvien jälkeen. Jonkin ajan kuluttua kaikki kolme palasivat takaisin kantaen sokerikekoa, joka ensin oli lahjoitettu ja sitten otettu takaisin. Mutta kolme kekoa nainen sittenkin sai mukaansa.
— Semjon Jakovlevitš, — jonkun ääni kajahti aivan ovelta, — näin unessa linnun, naakan. Se lensi vedestä — tuleen. Mitä tietää tämä uni.
— Pakkasta! — laukaisi Semjon Jakovlevitš.
— Semjon Jakovlevitš, miksi ette minulle sano mitään, vaikka niin kauan jo olen ollut teihin mieltynyt, — äskeinen naisseuralaisemme yritti taas.
— Kysy! — Semjon Jakovlevitš kääntyi häntä kuulematta polvistunutta tilanomistajaa kohti.
Luostarin munkki, jonka oli määrä tehdä kysymys, läheni arvokkaana tilanomistajaa.
— Mikä on rikkomuksesi? Ja oliko sinulle määrätty jokin tehtävä?
— Varoitettiin tappelusta: ei pitäisi muka käsille antaa valtaa, — vastasi tilanomistaja käheästi.