— Oletteko noudattanut sitä? — munkki kysyi.
— En, omat voimani eivät riitä.
— Aja ulos, ulos! Luudanvarrella! — Semjon Jakovlevitš alkoi huitoa käsillään. Malttamatta enää odottaa rangaistuksen täytäntöönpanoa tilanomistaja syöksähti ulos huoneesta:
— Paikalleen jätti kultakimpaleen, — ilmoitti munkki nostaen maasta seitsemän ja puolen ruplan kultarahan.
— Kas tuolle, — Semjon Jakovlevitš osoitti kauppias-pohattaa. Kauppias ei uskaltanut kieltäytyä, vaan otti rahan.
— Kulta kullan luo kiertää, — luostarin munkki ei malttanut olla sanomatta.
— Ja tuolle teetä ja sekaan sokeria, — Semjon Jakovlevitš osoitti samassa Mavriki Nikolajevitšia. Palvelija kaatoi teetä ja vei sen vahingossa keikarille, jolla oli pensnee.
— Pitkälle, pitkälle! — Semjon Jakovlevitš karjaisi.
Mavriki Nikolajevitš otti lasin, kumarsi kuten ainakin sotilashenkilö ja alkoi juoda teetänsä. En tiedä, minkä vuoksi tämä kaikki sai toiset räjähtämään äänekkääseen nauruun.
— Mavriki Nikolajevitš! — Liza kääntyi samassa hänen puoleensa. — Tuo herra meni pois, käykää te nyt hänen tilalleen polvillenne.