— Tiedän sen ja uskon, että te aivan tarkoituksettomasti, mutta joskus, kun on kiireitä… istukaahan.
Pjotr Stepanovitš asettui mukavasti sohvalle ja oli melkein jo samassa hetkessä istuessaan vetänyt jalkansakin alleen.
III.
– Mitä kiireitä teillä nyt on? Ettehän vain tarkoita näitä? — Hän osoitti julistuksia. — Tällaisia lehtisiä voin hankkia teille kuinka paljon tahansa, jo H:skin kuvernementissa minulla oli kunnia tutustua niihin.
— Siis silloin, kun te oleskelitte siellä?
— Tietenkin silloin eikä sieltä poistuttuani. Yhdessä oli vinjettikin, ylös oli piirretty kirves. Sallittehan — hän otti julistuksen, — no niin onhan tässäkin kirves. Aivan tarkalleen sama.
— Niin, kirves. Näettehän selvästi: kirves.
— Niin, kirvestäkö säikähditte?
— En minä kirvestä… en minä säikähtänyt, mutta on asioita… asia on semmoinen, tässä on seikkoja…
— Minkälaisia? Tarkoitatteko niitä, joita tehtaalta tuotiin? Ohoo! Mutta tiedättekö, että tuossa tehtaassa työmiehet itse rupeavat pian kirjoittelemaan julistuksia.