— Minä en arvele mitään, en yhtään mitään, — kiiruhti Pjotr Stepanovitš nauraen vastaamaan. — Tiesinhän muutenkin, että te olette jo ennakolta kaikki omat asianne ajatellut perin pohjin, teillä on kaikki jo harkittua. Tahdoin vain sanoa, että olen aivan tosissani, olen tosiaankin aina valmis palvelukseenne joka paikassa sekä joka tapauksessa, olkoon tapaus millainen tahansa, ymmärrättehän tämän?
Nikolai Vsevolodovitš haukotteli tuskin huomattavasti.
— Olette jo väsynyt minuun-, — Pjotr Stepanovitš hypähti samassa pystyyn siepaten käteensä uuden uutukaisen pyöreän hattunsa. Hän oli tekevinään lähtöä, mutta ei sittenkään lähtenyt, vaan puhui herkeämättä seisoaltaan, välisti kävelikin huoneessa ja innostuessaan napautteli hattuaan polviinsa.
— Aioin saada teidät vielä hyvälle tuulelle kertomalla jotakin Lembken herrasväestä, — hän huudahti - iloisesti.
— Ei nyt, myöhemmin sitten. Miten muuten on Julija Mihailovnan terveyden laita?
— Pitääpä teillä jokaisella olla tuo suurmaailman tapa tiedustella toisen terveyttä, vaikka hänen terveytensä huvittaa teitä yhtä vähän kuin harmaan kissan terveys. Mutta siitä huolimatta te sitä kysytte. Se on kaunista. Hän on terve ja kunnioittaa teitä aivan taikauskoisesti, taikauskoisesti odottaa teiltä hyvin paljon. Sunnuntaisesta tapauksesta ei hiiskahdakaan, onpa vakuuttunut siitäkin, että te jo pelkällä ilmestymisellänne voitatte kaikkien sydämet puolellenne. Kunniasanallani, hän kuvittelee kykenevänsä suorastaan mihin tahansa. Muuten, te olette nyt arvoituksellinen, romanttinen henkilö, enemmän kuin koskaan ennen, — asema on lupaava. Teitä odotetaan kärsimättömästi. Kun lähdin, oltiin jo kovin kiihkeitä, mutta nyt on jo kahta kiihkeämpää. Muuten, vielä kerran kiitoksia kirjeestä. Kaikki pelkäävät kreivi K:ta. Tiedättekö mitä, ne pitävät teitä urkkijana? Minä myöntelen, ettehän suutu.
— Ei tee mitään.
— Ei mikään. Myöhemmin se olisi suorastaan välttämätöntä. Niillä on täällä omat tapansa. Minä tietenkin vain kannustan heitä. Julija Mihailovna on aina kaiken etunenässä. Gaganov myös… Te nauratte? Minullahan on oma taktiikkani. Valehtelen minkä kerkiän, mutta äkkiä sanonkin taas viisaan sanan juuri silloin, kun sitä eniten odotetaan. Silloin ne ympäröivät minut, mutta minäpä alan uudelleen valehdella. Minun suhteeni jo ollaan täysin selvillä: »lahjakas mies». sanovat, »mutta on kuin olisi kuusta tipahtanut». Lembke kehoittaa minua pyrkimään taas virkauralle, että pääsisin ihmisten kirjoihin. Tiedättekö, kohtelen häntä hyvin ylimielisesti, suorastaan häpäisen hänet, eikä hän voi muuta kuin katsoa muljotella minuun. Ja Julija Mihailovna vielä yllyttää. Muuten, Gaganov on teille hyvin vihoissaan. Eilen hän puhui minulle Duhovissa teistä paljon pahaa. Ja minä ilmaisin silloin tietenkin hänelle heti koko totuuden, toisin sanoen en nyt tietenkään koko totuutta. Viivyin hänen vieraanaan Duhovissa koko päivän. Suurenmoinen maatila, ei ole hullumpi talo.
— Onko hän nyt sitten parhaillaan Duhovissa? kysäisi äkkiä kuin havahtuen Nikolai Vsevolodovitš melkein pystyyn hypähtäen ja siirtyen hyvän joukon eteenpäin.
— Ei, hän ei ole siellä. Tulimme hänen kanssaan yhdessä tänä aamuna kaupunkiin, — vastasi Pjotr Stepanovitš, aivan kuin ei ollenkaan olisi huomannut Nikolai Vsevolodovitšin yht’äkkistä mielenlevottomuutta. — Mitäs tämä on, taisin pudottaa kirjan, — hän kumartui nostamaan lattialta pudottamansa korukantisen kuvitetun niteen. — Balzac'in naisia, kuvitettu, — hän avasi kirjan, — en ole lukenut. Lembke kirjoittaa myös romaaneja.