— No, olipa sen asian laita miten tahansa.
— Enhän minä tietenkään tahtonut mitenkään… mutta minusta vain tuntui, että te nyt täällä olette puhunut aivan toisessa äänilajissa kristillisestä uskosta esimerkiksi, yhteiskunnallisista laitoksista ja loppujen lopuksi hallituksestakin…
— Vähänkös minä olen puhunut kaiken näköistä. Puhunhan minä nytkin, mutta eihän näitä ajatuksia saa selittää siten, kuin nuo hölmöt tekevät, se on otettava huomioon. Muuten, onko nyt siinäkin olevinaan jotakin, että hän puraisi olkapäähän? Myönsittehän tekin, että se oli oikein, olitte vain sitä mieltä, että se oli liian aikaista.
– En minä myöntämiselläni oikeastaan sitä tarkoittanut, enkä sitäkään, että se olisi ollut aikaista…
— Kylläpä olettekin varovainen, teillähän on jok'ikinen sana pistetty eri koukkuun hehe varovainen mies! — huomautti Pjotr Stepanovitš iloisena. — Kuulkaahan, ystävä kallis, olihan minun tutustuttava teihin, ja kas, siksihän minä sillä tavoin puhuin. Näin minä olen päässyt tuttavuuteen monen muunkin kanssa. Ehkäpä minun oli päästävä selville teidänkin luonteestanne.
— Mitäs te minun luonteestani?
— Enpä tiedä sitä itsekään — hän naurahti taas. — Katsokaahan, kallis ja suuresti kunnioitettu Andrei Antonovitš, te olette ovela, mutta niin pitkällä ei kai sentään vielä olla, eikä niin pitkälle kai koskaan päästäkään, ymmärrättehän? Ehkäpä ymmärrätte hyvinkin? Vaikka annoinkin tarpeelliset selitykset siellä, missä se oli tarpeellista, ulkomailta palattuani, enkä ymmärrä sitä, miksi ihminen, jolla on määrätynlaisia vakaumuksia, ei voisi myös toimia noiden vilpittömien vakaumustensa mukaisesti… mutta siellä ei siitä huolimatta vielä kukaan tilannut minulta teidän luonnettanne, enkä ole vastaanottanut siellä vielä muitakaan sentapaisia tilauksia. Ajatelkaahan nyt itsekin, eihän minun olisi tarvinnut mainita teille näitä paria, kolmea nimeä, vaan olisinhan hyvin voinut antaa pienen viittauksen suoraan sinne, missä toin esiin aikaisemmatkin selitykseni. Ja jos tämä taas olisi minulle finanssikysymys tai jos muuten olisi minun oma etuni kysymyksessä, niin eihän olisi mitään järkeä menetellä, niin kuin nyt teen, näin Ollenhan te korjaatte kiitoksen enkä minä. Minä tahtoisinkin vain pyytää Šatovin puolesta, — lisäsi Pjotr Stepanovitš jalomielisesti, — yksinomaan vain Šatovin puolesta, entisen ystävyytemme nimessä niin ja ehkä vielä, jos kerran otatte kynän käteen kirjoittaaksenne sinne tiedotuksen, niin voit ei kehaista minuakin, jos nyt niin välttämättä tahdotte… en minä vastaankaan pane, hehe. Adieu, kylläpä olenkin viipynyt, eikä olisi oikeastaan ollenkaan pitänyt tällä tavoin lörpötellä, — hän lisäsi nähtävästi itseensä hyvin tyytyväisenä ja nousi sohvalta.
— Päinvastoin, olen hyvin iloinen, että tämä asia, niin sanoakseni, alkaa vähitellen olla arvioitu, — von Lembke nousi samoin hyvin myhäilevänä, nähtävästi erikoisesti tyytyväisenä viimeksilausumiinsa sanoihin.—-Kiitän tarjoamastanne avusta, ja saatte olla varma siitä, että olen tekevä voitavani mainitakseni sopivassa tilaisuudessa ansioistanne…
— Kuusi päivää, se on tärkeintä, kuusi päivää aikaa, ja että noina päivinä ei ryhdyttäisi minkäänlaisiin toimenpiteisiin, kas, se olisi minulle välttämätöntä.
— Olkoon niin.