— En ole. Kun tulette ja sanotte: »On aika» niin täytän kaiken. Mitä, kohtako?
— Ei kestä enää montakaan päivää… mutta muistakaa, kirjeen me sepitämme yhdessä, samana yönä.
— Vaikka jo päivällä. Sanoitte, että on vastattava julistuksista.
— Ja vielä muustakin.
— En ota kaikkea syykseni.
— Mitä ette ota? — Pjotr Stepanovitš säpsähti.
— Sitä, mitä en tahdo. Riittää. En tahdo enää puhua siitä.
Pjotr Stepanovitš koetti hillitä itseänsä ja muutti puheenaihetta.
— No, muusta sitten, — hän huomautti, — menettekö tänään meikäläisten luo? Tänään on Virginskin nimipäivä, se on kokoontumisemme tekosyynä.
— En tahdo.