— En ollenkaan, — Šatov hypähti hermostuneesti seisoalleen, — en ole sairas, päätä vain hieman…
Hän tuli hämilleen. Tällaisen vieraan äkillinen ilmestyminen säikähdytti hänet kokonaan.
— Minulla olisi juuri sellaista asiaa, että teillä ei olisi nyt vähintäkään oikeutta sairastella, — jatkoi Pjotr Stepanovitš hyvin nopeassa tahdissa ja ikäänkuin valtaansa näytellen. — Sallitte kai minun istua, ja te voitte istuutua taas tuonne vuoteellenne, kas niin. Virginskin syntymäpäivä on tekosyynä, ja hänen luokseen kokoontuu meikäläisiä, eikä muuta vivahdusta koko kokoontumiselle annetakaan, on jo ryhdytty toimenpiteisiin sen varalta. Minä tuon muassani Nikolai Stavroginin. Koska tiedän teidän nykyiset mielipiteenne, en aikonut kehoittaa teitä ollenkaan tulemaan mukaamme, nimittäin sitä varten, ettemme teitä suotta kiusaisi, eikä suinkaan sen vuoksi, että ajattelisimme teidän voivan ilmiantaa meidät. Mutta kuitenkin on nyt käynyt niin, että teidän on kuin onkin tultava sinne. Siellä te tapaatte kaikki ne, joiden kanssa on lopullisesti sovittava siitä, millä tavoin teidän on mahdollista jättää järjestö ja kenen haltuun voitte jättää sen, mitä teillä on ollut hallussanne. Kaikki tämä tapahtuu huomaamatta: minä vien teidät syrjään jonnekin nurkkaan, —; sinne tulee paljon ihmisiä, ja tarpeetonta on kaikkien tietää. Täytyy tunnustaa, että minun on pitänyt kuitenkin piestä kieltäni teidän vuoksenne, mutta nyt he nähtävästi suostuvat siihen, nimittäin siihen, että te jätätte haltuumme kirjapainimen ja kaikki paperit. Sitten saatte mennä vaikkapa yht'aikaa kaikille neljälle ilmansuunnalle.
Šatov kuunteli kulmat kurtussa ja vihamielisen näköisenä. Äskeinen hermostunut säikähdys oli kokonaan haihtunut.
— En tunnusta, että olisin velvollinen tekemään tiliä, piru tiesi, kenelle tahansa, — hän sanoi jyrkästi. — Ei kukaan voi päästää minua mihinkään vapauteen.
— Asia ei ole aivan sillä tavalla. Teille on uskottu paljon. Teillä ei ole oikeutta katkaista äkkiä yhteyttä. Ja lopuksi, ette ole koskaan selvästi ilmoittanut, vaan asemanne on aina ollut kaksimielinen.
— Tultuani tänne ilmoitin aivan selvästi kirjeessä.
— Ei, se ei ollut selvä, — intti Pjotr Stepanovitš vastaan rauhallisena, — minähän lähetin teille esimerkiksi Kirkkaan sielun sitä varten, että te painattaisitte sen täällä ja säilyttäisitte sitten jossakin luonanne siksi, kunnes teiltä se vaaditaan takaisin, samoin kaksi julistusta. Te palautitte ne kirjeen ohella, kirjeen, joka ei merkinnyt yhtään mitään.
— Kieltäydyin jyrkästi painattamasta.
— Niin, mutta ei jyrkästi. Te kirjoititte: »En voi», mutta ette selittänyt syytä. »En voi» ei merkitse: »en tahdo». Saattoihan käsittää, että ette voinut aineellisista syistä. Siten se käsitettiinkin ja oltiin sitä mieltä, että te kuitenkin suostutte edelleenkin olemaan yhteydessä järjestön kanssa ja että edelleenkin voitiin uskoa teille tehtäviä, mikä näin ollen merkitsisi samaa kuin saattaa järjestö huonoon huutoon. Täällä väitettiin, että te yksinkertaisesti olitte tahtonut pettää, ja sittenkuin olisitte saanut jonkin tärkeän tiedoituksen, olisitte ilmiantanut. Minä puolustelin teitä minkä jaksoin, näytinpä teidän kahden rivin pituisen kirjeellisen vastauksennekin, jonka oli määrä olla asiakirjana teidän hyväksenne. Mutta minun on itsekin tunnustettava nyt luettuani sen uudelleen, että nämä kaksi riviä ovat epäselvät ja vievät lukijan harhaan.