— Oletteko sitten niin huolellisesti säilyttänyt kirjeen?
— Miksikä en? Se on minulla parast'aikaakin.
— Olkoon sitten, piru… — huudahti Šatov raivoissaan. — Luulkoot nuo hölmöt, että olen ilmiantanut. Mitä se minua liikuttaa, haluttaisipa nähdä, mitä he minulle voivat.
— Teidän nimenne pidettäisiin muistissa, ja heti, kun ensimmäiset vallankumousyritykset onnistuisivat, teidät — hirtettäisiin.
— Silloinko, kun te otatte ylimmän vallan ja alistatte sen alle koko
Venäjän?
—- Älkää naurako. Toistan, että puolustin teitä. Olkoon asia niin taikka näin, mutta kuitenkin kehoittaisin teitä tänään saapumaan. Mitä kannattaa puhua korkealentoisia sanoja, — sehän on vain teennäistä ylpeyttä, eikö olisi parempaa erota ystävinä? Joka tapauksessahan teidän on jätettävä takaisin kirjapainimen kirjasimet sekä vanhat paperit, — kas, siitähän meidän juuri oli puhuttava.
— Minä tulen, — murahti Šatov antaen ajatuksissaan päänsä vaipua rinnalle. Pjotr Stepanovitš tarkasteli häntä syrjästä omalta paikaltaan.
— Tuleeko Stavrogin? — kysyi Šatov samassa päätään kohottaen.
— Tulee välttämättä.
— Hehe!