— Ei, mutta on määriteltävä hieman tarkemmin, mitä joku tahtoo ja mitä joku ei tahdo, — pari kolme ääntä kajahti taas.
— Se, joka ei tahdo, ei tahdo.
— Niin, mutta mitä on tehtävä, onko nostettava vai eikö ole nostettava, jos tahtoo? — kiljahti upseeri.
—- Voi, me emme ole vielä kypsiä perustuslaillisuuteen! — majuri huomautti.
— Herra Ljamšin, malttakaahan, te jyskytätte niin, ettei kuule mitään, — huomautti rampa opettaja.
— Ei meitä, Jumala sen takaa, Arina Prohorovna, kukaan kuuntele, — Ljamšin hypähti samassa paikoiltaan. — Minä en tahdo soittaa, ja sillä hyvä! Tulin vierailulle enkä rummuttelemaan pianoa!
– Hyvät herrat, vastatkaa huutoäänestyksellä, — ehdotti Virginski, — onko tämä istunto vai eikö ole?
— Istunto, istunto! — kajahti joka puolelta.
– Jos kerran seikka on semmoinen, niin muuta äänestystä ei tarvitakaan.
Ollaanko tyytyväisiä tähän, vai onko äänestys tarpeellinen?
— Ei tarvita, ei tarvita, selvä on!