— Kiitän, minä en juo.
— Tarkoitin, ettekö haluaisi puhua, en tarkoittanut konjakkia.
— Puhuako? Mistä sitten? En, en halua.
— Teille tuodaan kyllä konjakkia, — emäntä vastasi Verhovenskille.
Naisylioppilas nousi taas seisoalleen. Hän oli jo useamman kerran yrittänyt hypähtää pystyyn.
— Olen tullut tänne tehdäkseni ilmoituksen onnettomien ylioppilaiden kärsimyksistä ja herättääkseni heidät kaikkialla vastarintaan…
Puhe katkesi kesken. Pöydän toisessa päässä kohosi jo hänelle kilpailija, ja kaikkien katseet kääntyivät nyt tähän. Pitkäkorvainen Šigaljov nousi hitaasti paikaltaan synkän yrmeänä, melankolisen näköisenä asettaen eteensä pöydälle tiheällä käsialalla kirjoitetun vihkon. Hän seisoi kotvan ääneti. Monet läsnäolijoista — vilkaisivat hämmentyneinä vihkoon, mutta Liputin, Virginski ja rampa opettaja näyttivät olevan jostakin syystä hyvin tyytyväisiä.
— Pyydän puheenvuoroa, — ilmoitti Šigaljov yrmeästi ja lujasti.
— Se suodaan teille.
Puhuja istuutui ja hetken vaiti oltuaan aloitti juhlallisesti: