— Ei minulla ole mitään syytä päästä Marja Timofejevnasta.
— Te ette siis haluakaan sitä? — Pjotr Stepanovitš hymähti pilkallisesti.
— Ehkäpä en haluakaan.
— Sanalla sanoen: tuleeko rahoja vai eikö.
— Kiukkuisen kärsimättömästi! ja mahtavasti Verhovenski tiuskaisi
Stavroginille.
Tämä katsahti häneen totisena.
— Ei tule.
— Hei, Stavrogin! Teillä on jotakin mielessänne tai olette jo tehnyt jotakin! Te — vietätte hurjaa elämää!
Hänen kasvonsa vääntyivät, suupielet vavahtivat, ja hän naurahti väkinäisesti ja aivan aiheettomasti.
— Tehän saitte isältänne rahat maatilastanne, — huomautti Nikolai Vsevolodovitš rauhallisesti. — Maman suoritti teille Stepan Trofimovitšin puolesta noin kuusi tai kahdeksan tuhatta. Voittehan maksaa nuo puolitoista tuhatta omistannekin. Minä en kerta kaikkiaan aio enää maksaa toisten puolesta, olen jo jaellut rahojani tarpeeksi, alan jo olla pahoillani siitä. — Hän hymähti jo itsekin omille sanoilleen.