— Ja te luulottelette, että teidät vietäisiin sen vuoksi Pietariin!
— Ystäväiseni, sanoinhan jo, ettei minun ole mitään sääli, ma carrière est finie. Siitä hetkestä alkaen, kun hän ja minä sanoimme toisillemme jäähyväiset Skvorešnikissa, minä en sure enää elämääni… mutta häväistys, häväistys, que dira-t-elle, jos hän saa tietää…
Epätoivoissaan hän katsahti minuun ja punastui oikein, raukka. Minäkin loin silmäni maahan.
— Ei hän saa tietää mitään, sillä ei teille tapahdu mitään. Juttelen teidän kanssanne aivan kuin ensi kertaa eläissäni. Niin te olette hämmästyttänyt minua tänä aamuna, Stepan Trofimovitš.
— Ystäväni, se ei ole arkuutta. Vaikkapa minut armahdettaisiinkin, vaikkapa lähetettäisiin tänne takaisinkin ja vaikka minulle ei tehtäisikään mitään, — niin sittenkin ja juuri sitten vasta olenkin mennyttä miestä. Elle me soupçonnera toute sa vie… [Hän jää epäilemään minua koko loppuiäkseen.] minua, minua, runoilijaa, ajattelijaa, miestä, jota hän on kunnioittavasti ihaillut kaksikymmentäkaksi vuotta!
— Se ei juolahtaisi hänen mieleensäkään.
— Aivan varmasti, — hän kuiskasi syvän vakaumuksellisesti. — Useammankin kerran puhuimme hänen kanssaan siitä Pietarissa pitkänpaaston aikoihin, ennen sieltä lähtöämme, kun molemmat pelkäsimme… Elle me soupçonnera loute sa vie… ja olisiko mahdollista saada häntä tästä uskosta luopumaan? Se tuntuisi epätodelliselta. Ja kuka täällä pikkukaupunkipahaisessa uskoisikaan, c'est invraisemblable… Et puis les femmes… [Eihän se ole todennäköistä… Ja naiset sitten…] Hän vain ilostuu siitä. Hän surkuttelee tietenkin aivan vilpittömästi, kuten ainakin todellinen ystävä mutta salassa — hän ilostuu… Täten annan hänelle aseen, jota hän voi käyttää koko elämänsä ajan. Mennyttä on nyt elämäni! Kaksikymmentä vuotta niin täydellistä onnea hänen kanssaan ja lopuksi nyt tämä!
Ja hän peitti kasvot käsiinsä.
— Stepan Trofimovitš, eikö olisi parasta lähettää heti sana kaikesta tästä Varvara Petrovnalle? — koetin ehdottaa.
— Herra varjelkoon siitä! — hän vavahti ja hypähti seisoalleen. — Ei missään nimessä, ei koskaan sen jälkeen, mitä sain kuulla jäähyväisiksi Skvorešnikissa, ei kos-kaan!