— Pidättekö lapsista?
— Pidän, — vastasi Kirillov jokseenkin välinpitämättömästi.
— Siis rakastatte myös elämää?
— Myös elämää, mitäs sitten?
— Olettehan päättänyt ampua itsenne.
— Mitä siitä? Miksikä yhdessä? Elämä erikseen ja se erikseen. Elämä on, ja kuolemaa ei ole lainkaan.
— Oletteko alkanut jo uskoa tulevaan ikuiseen elämään?
— En tulevaan ikuiseen, vaan nykyiseen ikuiseen. On hetkiä, te saavutatte hetken, ja aika äkkiä pysähtyy, ja alkaa ikuisuus.
— Luuletteko itse saavuttavanne hetken?
— Luulen.