— Näen silmistänne, että olisitte saattanut minulta odottaa mitä tahansa, mutta ei tämäntapaista uutista, — Nikolai Vsevolodovitš naurahti tuskin huomattavasti, — mutta sanokaapa, te siis tiedätte, että henkenne on vaarassa?
— En ole tullut sitä ajatelleeksi. Enkä ajattele nytkään, vaikka sen sanoitte… vaikka kuka voisi mennä takaamaan niitä hölmöjä! — hän huudahti äkkiä aivan raivoissaan lyöden nyrkkinsä pöytään. — En minä heitä pelkää. Olen rikkonut välini heidän kanssaan. Tuo juoksenteli luonani nelisen kertaa ainakin ja vakuutteli, että, minun on lupa, mutta… — hän katsahti Stavroginiin, — mitäs te oikeastaan tiedätte kaikesta?
— Olkaa rauhassa, en aio pettää teitä, — jatkoi Stavrogin jokseenkin kylmästi kuten ihminen, jolla on pelkkä velvollisuus täytettävänään. — Te tutkitte minua saadaksenne tietää, mitä minä tiedän? Tiedän, että liityitte järjestöön ulkomailla kaksi vuotta sitten, sen ollessa vielä vanhassa kokoonpanossaan, vähän ennen Amerikan-matkaanne ja luultavasti heti viime keskustelumme jälkeen. Te vielä kirjoitittekin minulle pitkälti Amerikasta ja viittasitte siihen. Muuten, suokaa anteeksi, etten vastannut kirjeeseen, rajoituin vain…
— Lähettämään rahat. Odottakaahan, — Šatov keskeytti hänet, vetäisi kiireesti auki pöytälaatikon ja otti sieltä paperien alta esille korean setelin. — Kas tässä, ottakaa, sata ruplaa, jonka te minulle lähetitte. Jos ette olisi auttanut, olisin joutunut turmioon. Minun olisi pitänyt kauankin olla teille velassa, ellei teidän äitikultanne… Nämä sata ruplaa hän lahjoitti minulle yhdeksän kuukautta sitten, kun olin puutteessa sairauteni jälkeen. Mutta jatkakaa, jatkakaa…
Hän oli aivan hengästynyt.
— Amerikassa te luovuitte entisistä mielipiteestänne ja Sveitsiin palattuanne aioitte luopua heistä. He eivät teille mitään vastanneet, vaan antoivat teidän tehtäväksenne ottaa hoitoonne täällä Venäjällä jonkin kirjapainimen, jota teidän oli pidettävä huostassanne, kunnes he lähettäisivät luoksenne henkilön, jolle se olisi luovutettava. En tiedä aivan tarkalleen, miten asia oli, mutta eiköhän se suurin piirtein liene ollut näin. Te taas luulitte, tai ehkä vain sillä ehdolla juuri lupasittekin tehdä tämän, että se olisi heidän viimeinen vaatimuksensa ja että toimitettuanne sen te pääsisitte heistä kokonaan rauhaan. Kaiken tämän, olkoon tämä sitten totta tai valhetta, sain tietooni aivan sattumalta enkä suinkaan heiltä. Mutta tärkeintä te ette nähtävästi ollenkaan tiedä, sitä nimittäin, että näillä herroilla ei ole vähintäkään aikomusta luopua teistä.
— Sehän on järjetöntä! — parkaisi Šatov. — Ilmoitin rehellisesti, että teen heistä puhtaan eron! Onhan minulla siihen oikeus, omantunnon ja järjen oikeus… sitä en siedä! Ei tule sitä mahtia, joka saisi minut…
— Kuulkaapas, puhukaa hiljemmin, — Nikolai Vsevolodovitš koetti rauhoittaa häntä hyvin totisena, — tuo Verhovenski on sellainen mies, että hänen päähänsä voi pälkähtää vaikkapa kuunnella teitä salaa, joko omalla korvallaan tai palkatulla korvalla, vaikkapa tuolla teidän eteisessänne. Vähällä piti, että tuota juopporatti Lebjadkiniakin ei jo pakotettu seurailemaan jälkiänne, ja teidän piti kai taas vuorostanne tarkkailla hänen askeliaan, vai mitä? Sanokaa mieluummin: hyväksyikö Verhovenski todistelunne perusteet vai eikö?
— Hyväksyi. Hän sanoi, että se käy päinsä ja että minulla on oikeus…
— Mutta sitten hän on pettänyt teitä. Tiedän, että jopa Kirillovkin, joka ei oikeastaan ollenkaan kuulu heidän joukkoonsa, on kuitenkin heille antanut teistä tietoja. Asiamiehiä heillä on kuinka paljon tahansa, sellaisiakin, jotka eivät tiedä ollenkaan kuuluvansa järjestöön. Teitä on aina vakoiltu. Muun muassa Pjotr Verhovenski on tullut tänne vain tekemään teistä selvää, ja hänellä on valtakirja, joka oikeuttaa hänet vaikkapa tappamaan teidät jonakin sopivana hetkenä, te tiedätte, nähkääs, liian paljon ja voisitte siis tehdä ilmiannon. Toistan, että tämä on totinen tosi. Ja sallikaa vielä huomauttaa, että jostakin syystä he ovat täysin varmoja siitä, että te olette urkkija, ja jos ette vielä olekaan ehkä ilmiantanut, niin teette sen kuitenkin varmasti vastaisuudessa. Onko tämä totta?