Šatov keskeytti hänet viitaten kädellään.
— Ettekö muista sanojanne: »Ateisti ei koskaan voi olla venäläinen.»
»Ateisti lakkaa heti olemasta venäläinen», ettekö muista?
— Miten sanoittekaan? — Nikolai Vsevolodovitš näytti tahtovan, että
Šatov olisi toistanut nuo sanat.
— Te kysytte? Te olette unohtanut? Ja kuitenkin noissa sanoissa on mitä sattuvimmin osoitettu venäläisen hengen pääerikoisuudet. Ette te ole voinut niitä unohtaa! Voin muistuttaa teille vielä lisääkin: »Joka ei ole oikeauskoinen, ei voi olla venäläinen.»
— Luulen, että nuo ovat slavofiilien ajatuksia.
— Eipä. Nykyajan slavofiilit eivät enää tunnustaisi näitä omaksensa. Nykyjään on viisastuttu. Mutta te menitte vieläkin pitemmälle: te uskoitte, että roomalaiskatolilaisuus ei ole enää kristillisyyttä. Te vakuutitte, että Rooma tunnusti Kristuksen, joka lankesi perkeleen kolmanteen kiusaukseen, ja ilmoitettuaan koko maailmalle, että Kristus-ajatusta ei voitu ylläpitää ilman maallista valtakuntaa, katolisuus sillä juuri julisti Antikristus-ajatuksen valtaan, ja se vei Länsimaat perikatoon. Tehän nimenomaan todistitte, että Ranska kärsii vain katolisuuden vuoksi. Se on jo luopunut löyhkäävästä katolisesta jumalastaan, mutta se ei ole vielä löytänyt uutta. Kas, mitä te silloin rohkenittekaan puhua! Muistan nuo keskustelut.
— Jos kerran todella uskoisin noin, niin varmasti sanoisin nytkin samalla tavalla. En minä valehdellut puhuessani kuten uskovainen, — Nikolai Vsevolodovitš sanoi hyvin totisena. — Mutta vakuutan teille, että minusta on hyvin vastenmielistä kuulla toistettavan entisiä ajatuksiani. Ettekö voisi lakata?
— Jos uskoisitte! — huudahti Šatov, vähääkään välittämättä hänen huomautuksestaan. — Mutta ettekö te juuri sanonut minulle, että vaikkapa todistettaisiin matemaattisen tarkasti, että Kristuksella ja totuudella ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa, niin te sittenkin valitsisitte mieluummin Kristuksen ja luopuisitte totuudesta. Ettekö ole sanonut niin? Olettehan?
— Mutta sallikaahan toki minunkin viimein kysyä, — Stavrogin koroitti ääntään, — mikä on tämän kiihkeän ja häijyn kuulustelun tarkoitus.
— Ei tämä kuulustelu toistu enää koskaan, eikä teille siitä enää pidä koskaan muistutettaman.