— Puhukaa, sanokaa kaikki! Te tulitte varoittamaan minua uhkaavasta vaarasta, te annoitte minun puhua, huomenna te aiotte julistaa kaikille, että… Näenhän kasvoistanne, että jokin uusi julma ajatus on saanut teidät valtoihinsa, Stavrogin, miksi on niin säädetty, että minun on iankaikkisesta iankaikkiseen uskottava teihin? Luuletteko, että voisin näin puhua jollekulle toiselle? Olen kaino, mutta en hävennyt paljastautua Stavroginille. Rohkenin koskettaa ylevään ajatukseen ollenkaan pelkäämättä, että kosketuksellani tekisin siitä irvikuvan, kun kerran Stavrogin minua kuunteli… Luuletteko, että maltan olla suutelematta askelienne jälkiä teidän mentyänne? En saa teitä irti sielustani, Nikolai Stavrogin!
— Pahoittelen, etten voi pitää teistä, Šatov,— huomautti Nikolai
Vsevolodovitš kylmästi.
– Tiedän, että te ette voi, ja tiedän, että te ette valehtele.
Kuulkaapa! Asia on autettavissa: minä pyydystän teille jäniksen.
Stavrogin oli vaiti.
— Te olette ateisti, sillä te olette herrasnulikka kaikkein pahinta lajia. Te ette enää näe eroa hyvän ja pahan välillä, sillä ette tunne enää omaa kansaanne… Nousee uusi sukupolvi suoraan kansan sydämestä, jota ette tunne te eikä Verhovenskit, ei isä eikä poika, en minäkään sillä minäkin olen herraskaistunut, olenhan maaorjalakeijanne Paškan poika… Kuulkaa, etsikää Jumalaa työssä. Siinä on pelastus, tai muuten häviätte kuten viheliäinen home. Etsikää häntä työssä.
— Jumalaa työssä? Missä työssä?
— Tarttukaa talonpojan kuokkaan. Menkää ja jakakaa omaisuutenne. Ahaa, te nauratte? Pelkäätte, että siitä tulee vain uusi asenne…
Mutta Stavrogin ei nauranut.
— Luuletteko, että Jumalan voisi löytää työssä ja nimenomaan maatyössä? — Hän toisti tämän uudelleen aivan kuin tosiaankin olisi keksinyt jotakin uutta ja vakavaa, jota sieti miettiä. — Muuten, — hän siirtyi toiseen ajatukseen, — tiedättekö mitä? En minä ole rikas. Ei siis ole mistään luovuttavakaan. Minulla on tuskin varoja huolehtiakseni Marja Timofejevnan tulevaisuudesta… Niin, ja minähän tulin pyytämään, että te ette vast'edeskään hylkäisi Marja Timofejevnaa, sillä teillä yksin on vaikutusvaltaa hänen heikkoon järkeensä. Puhun tästä vain kaiken varalta.
— Hyvä, hyvä, mitä tulee Marja Timofejevnaan, — Šatov viittoili vapaalla kädellään Ja toisella piti kynttilää, — hyvä on, sehän käy itsestään… Kuulkaahan, käväiskääpä Tihonin luona.