— Kenen luona?
— Tihonin. Tihon on entinen piispa, jo sairautensa vuoksi on vetäytynyt rauhaan, asettunut asumaan tähän kaupunkiin, sen rajalle meidän Jefimejevski-Bogorodskin luostariimme.
— Kuka hän sitten oikeastaan on?
— Onpahan vain. Hänen luokseen tulee kaukaa ihmisiä. Käykää. Ettekö voisi tehdä sitä. Ettekö todellakaan?
— Kuulen hänestä ensi kerran… enkä koskaan ole sellaisia ennen tavannut. Kiitos, ehkä pistäydynkin siellä.
— Tänne näin, — Šatov valaisi portaita, — menkää, — ja samassa hän jo oli avannut ulkoportin.
— Šatov, teidän luoksenne en tule enää, — sanoi Stavrogin hiljaa portista ulos astuessaan. Pimeys tiheni ja sataa tihutti kuten äskenkin.
TOINEN LUKU.
Yö.
(Jatkoa.)