— Minun on mentävä vasemmalle, sinun — oikealle. Silta on kävelty loppuun. Kuulepas, Fjodor, tahdon, että ymmärrät minut oikein jo heti ensi sanasta. En anna sinulle kopeekkaakaan, älä tule enää näkyviini, ei sillalla eikä muuallakaan, en tarvitse sinua nyt enkä koskaan, ja jos et tottele, annan ottaa sinut kiinni ja ilmoitan poliisille. Mars!
— Mutta hyvästä seurasta edes jokin kopeekka!
Eikö ollut hauskempi kulkea yhdessä?
— Mene tiehesi!
— Mutta ettehän te kai osaa tietäkään? Täällä vasta on mutkia… voisin teitä opastaa, sillä tämä kaupunkihan on hajallaan… aivan kuin piru olisi sitä kantanut korissa ja kantaessaan hajalle täristänyt.
— Minä… köytän sinut! — Nikolai Vsevolodovitš kääntyi häneen päin uhkaavana.
— Ehkä muutatte vielä mieltänne, herra! Vähällähän sitä vaivaista vahingoittaa!
— Lienet liian varma itsestäsi!
— Olen teistä varma, herra, itsestänipä en ole niinkään…
— En tarvitse sinua, kuulithan!