Nikolai Vsevolodovitš ei ollut kuullut napatusta. Hän tajusi vasta äitinsä aran kysymyksen, mutta ei ennättänyt vielä siihenkään vastata. Hänen edessään oli avoinna kirje, jota hän nähtävästi äsken oli lukenut, ja se kai oli saanut hänet vaipumaan mietteisiin. Hän vavahti kuultuaan Pjotr Stepanovitšin odottamattoman huudahduksen ja peitti samassa hätäisesti jonkin kirjeen paperipainimella, joka sattumalta joutui hänen käsiinsä. Mutta se ei peittänyt koko kirjettä. Kirjeen nurkka ja melkein koko kirjekuori jäivät peittämättä.
— Minä tahallani huudahdin, että olisitte ennättänyt valmistautua, — kuiskasi Pjotr Stepanovitš, hätäisesti ja ihmeen naiivisti, harppasi pöydän luo ja loi silmänsä paperipainimen sekä kirjeen nurkkaan.
— Ja tietenkin ennätitte jo huomata, miten yritin peittää teiltä äsken saamani kirjeen tuon paperipainimen alle, — sanoi Nikolai Vsevolodovitš rauhallisesti liikahtamatta paikaltaan.
— Kirjeen? Jumala teidän ja kirjeenne kanssa, mitä se minua liikuttaa! — vieras huudahti, —; mutta pääasia on… — hän kuiskasi uudelleen katsahtaen ovea kohti, joka oli jo suljettu, ja nyökkäsi sinnepäin.
— Hänellä ei koskaan ole ollut tapana kuunnella salaa, — huomautti
Nikolai Vsevolodovitš kylmästi.
— Samapa se, kuunnelkoon! — ehätti Pjotr Stepanovitš vastaamaan iloisesti koroittaen ääntään ja istahtaen nojatuoliin. —Minullahan ei ole mitään sitä vastaan, mutta kun kerran pistäydyin tänne varta vasten tavatakseni vain teitä, niin… No, ja viimeinkin sitten pääsin puheillenne! Mutta ennen kaikkea, miten on terveytenne laita? Kuten näkyy: hyvin, ja huomenna ehkä te jo ilmestytte, vai mitä?
— Ehkä.
— Päästäkää heidät jo uteliaisuudesta ja minut myös! — hän aloitti taas iloisen ja tyytyväisen näköisenä huitoen käsillään. — Jospa tietäisitte, mitä kaikkea minun oli heille lörpöteltävä. Mutta tehän tiedätte jo. — Hän naurahti.
— En tiedä kaikkea. Kuulin vain äidiltäni, että te olitte ollut hyvin… eloisa.
— Se tahtoo sanoa, enhän minä oikeastaan mistään tarkemmin… — Pjotr Stepanovitš säikähti äkkiä, aivan kuin puolustautuen kamalaa hyökkäystä vastaan — tiedättekö, minun oli sotkettava juttuun Šatovin vaimokin, se on, ne juorupuheet, jotka Pariisissa olivat syntyneet suhteestanne, ja että sehän se muka oli selityksenä tuohon sunnuntaiseenkin… ettehän ole suuttunut?