— Aikomukseni ei ollut loukata tuota hölmöä… mutta tein sen kuitenkin, — hän sanoi hiljaa.
— Niin te teitte, — Kirillovin ääni jyrähti, — ja sitäpaitsi hän ei ole hölmö.
— Tein kuitenkin parhaani.
— Ettepä.
— Mitä sitten olisi pitänyt tehdä?
— Olla haastamatta kaksintaisteluun.
— Ja vielä kerran ottaa vastaan isku vasten kasvoja.
— Vaikkapa vasten kasvoja.
— En ymmärrä enää mitään! — puheli Stavrogin äkeissään, — miksi kaikki odottavat minulta sellaista, mitä ei keneltäkään toiselta odoteta? Miksi minun on kestettävä sellaista, mitä kukaan muu ei kestäisi, ja otettava hartioilleni ies, jota ei kukaan muukaan jaksaisi kantaa?
— Luulin, että te itse etsitte iestä?