— Luulin, että etsitte sitä, — sanoi Kirillov hirvittävän kylmäverisesti.
He ajoivat portista sisälle.
— Tuletteko luokseni? — ehdotti Nikolai Vsevolodovitš.
— En, olen kotona, hyvästi. — Hän nousi ratsulta ja otti aselaatikon kainaloonsa.
— Älkää te ainakaan olko vihainen minulle!
— Stavrogin ojensi hänelle kätensä hyvästiksi.
— En vähääkään! — Kirillov kääntyi takaisin tarttuakseen ojennettuun käteen. — Jos minulle ies on helppo, johtuu se vain luonnosta, mutta jos teidän on vaikeampi, johtuu sekin luonnosta. Ei pidä hävetä liikoja, riittää vähempikin.
— Tiedän olevani heikko luonne, enhän ole pyrkinytkään voimakkaiden joukkoon.
— Älkää pyrkikö. Te ette ole voimakas. Tulkaa juomaan teetä.
Nikolai Vsevolodovitšin mieli oli kovin hämmentynyt hänen saapuessaan omaan huoneeseensa.