— Mutta, katsokaapa, tässähän esimerkiksi kehoitetaan repimään maahan kirkot.
— No, miksi se ei sitten olisi paikallaan? Tehän olette järkevä ihminen, ette usko itse, mutta tiedätte liiankin hyvin, että tarvitsette uskontoa vain pitääksenne kurissa kansaa. On rehellisempää tunnustaa totuus kuin seurata valhetta.
— Olen samaa mieltä, aivan samaa mieltä kuin tekin, mutta meillä, täällä se olisi vielä liian aikaista, liian aikaista… — vastusti von Lembke nyrpeissään.
— Onko tuokin hallituksen virkamiehelle soveliasta puhetta! Te olisitte kyllä itsekin valmis särkemään kirkkoja ja lähtemään pistin ojossa Pietaria kohti. Teille se siis on vain ajan kysymys — siinä koko ero.
Näin typerästi ansaan joutunut Lembke oli hyvin loukkaantunut.
— Ei se ole sillä tavoin, ei ensinkään — hän innostui yhä enemmän itserakkautensa kiihoittamana. — Te, kuten ainakin nuori mies, joka ei tunne päämääriämme, olette perehtynyt. Nähkääs, Pjotr Stepanovitš, te nimitätte meitä hallituksen virkamiehiksi? Aivan niin. Itsenäisiksi virkamiehiksi? Aivan niin. Mutta katsokaahan, miten me toimimme. Vastuu on meidän, mutta itse asiassahan mekin työskentelemme vain yhteisen asian hyväksi, aivan kuten tekin. Me vain pidämme koossa sitä, mitä te yritätte saada horjahtelemaan ja mikä ilman meitä hajoaisi kaikkiin ilmansuuntiin. Emme me ole teidän vihamiehiänne, emme ollenkaan, me sanomme vain teille: menkää eteenpäin, tehkää tietä edistykselle, horjuttakaakin, jos tarvitaan, sellaista, mikä kerran on vanhaa ja korjattavaa; mutta me hillitsemme teitä tarpeen vaatiessa, pidämme teitä sopivissa rajoissa ja siten suojelemme teitä teiltä itsellänne, sillä ilman meitä te saattaisitte vain Venäjän käymistilaan, riistäisitte siltä sovinnaisen ulkomuodon, ja meidän tehtävämmehän on juuri huolehtia sen ulkomuodosta. Me olemme siis kuin olemmekin toinen toisillemme välttämättömiä. Englannissakin ovat whigit ja toryt toisilleen välttämättömiä. Mitäs me olisimme muuta kuin — toryja ja te taas olette whigejä, niin minä tämän asian ymmärrän.
Andrei Antonovitš puhui jo paatoksen sävy äänessään. Jo Pietarissa hän oli mielellään puhunut silloin tällöin järkevästi ja vapaamielisesti, ja sitä enemmän täällä, kun tiesi, ettei ollut syylä pelätä kenenkään häntä vakoilevan. Pjotr Stepanovitš kuunteli ääneti ja oli muutenkin poikkeuksellisen vakava. Se oli omiaan kannustamaan puhujaa vieläkin enemmän.
— Tehän tiedätte, että olen »kuvernementin isäntä», — hän jatkoi kävellen edestakaisin työhuoneessaan, — tiedätte, että koska minulla on tuhat velvollisuutta, en voi niistä ainoatakaan täyttää, ja toiselta puolen voin varmasti väittää, että minulla ei täällä oikeastaan olekaan yhtään mitään tehtävää. Koko salaisuus on siinä, millä silmällä hallitus kulloinkin katselee asioita. Julistakoon hallitus vaikkapa tasavallan, joko sitten todella politiikan vaatimuksista tai yksinomaan intohimojen tyynnyttämiseksi, ja toiselta puolen taas laajentakoon samalla kuvernöörin valtaa, niin me kuvernöörit nielaisemme kyllä tasavallankin, eikä ainoastaan tasavaltaa, vaan melkeinpä mitä tahansa, omasta puolestani minä ainakin tunnen olevani valmis… Sanalla sanoen, julistakoon hallitus minulle sähköteitse vaikkapa activité dévorante'in, kyllä minä aloitan activité dévorante'illa. Olen puhunut täällä aivan suoraan: »Arvoisat herrat», näin olen sanonut, »kaikkien kuvernementin laitosten toiminnan saattamiseksi tasapainoon ja kukoistukseen on välttämätöntä vain tämä seikka: kuvernöörin vallan laajentaminen.» On, nähkääs, tarpeellista, että kaikki nuo laitokset — joko maalaishallinto- tai oikeuslaitokset — elävät silloin niin sanoakseni kaksoiselämää: on näet tarpeellista, että ne ovat olemassa, — myönnän sen, — se on tosiaankin välttämätöntä, mutta toiselta puolen taas on tärkeätä, että niitä ei ole olemassa, aina sen mukaan, miten hallitus kulloinkin suvaitsee asioita katsella. Jos nämä laitokset hallituksen oikusta havaitaan välttämättömiksi, niiden on oltava siinä silmänräpäyksessä käsillä. Kun taas se tuuli on ohi, niiden on hävittävä kuin tina tuhkaan. Sen konstin minä kyllä osaan. Näin minä ymmärrän activité dévorante'in, mutta kuvernöörin valtaa laajentamatta sitä ei voida toteuttaa. Lienemme täällä kahden. Tiedättekö mitä, ilmoitin jo Pietariin, että olisi välttämätöntä asettaa kuvernöörin talon eteen vartiosotilas. Odotan parhaillaan vastausta.
— Teidän olisi saatava kaksi.
— Kaksi? — von Lembke seisahtui hänen eteensä.