— Kyllä… mutta, mutta… hän pyysi ne katseltavakseen… päiväksi vain.
— Ja te tietysti annoitte taas! — Julija Mihailovna oli kovin suuttunut. — Kuinka tahditon te olette!
— Lähetän heti hakemaan takaisin.
— Ei hän anna niitä.
— Minä vaadin ne takaisin. — Von Lembken veri kiehahti ja hän hypähti paikoiltaan. — Kuka hän oikeastaan on ja miksi hänen suhteensa olisi oltava varuillaan, ja kuka olen minä, jollen uskalla mitään tehdä.
— Istuutukaa ja rauhoittukaa, -— Julija Mihailovna koetti tyynnyttää häntä. — Vastaan ensimmäiseen kysymykseenne: hänellä on erinomaiset suositukset, hän on lahjakas ja puhuu joskus hyvin viisaita asioita. Karmazinov vakuutti hänellä olevan suhteita kaikkialla ja että hänen vaikutuksensa pääkaupungin nuorisoon on suunnaton. Ja jos minä hänen välityksellään saan kaikki heidät kootuksi ympärilleni, niin varmasti pelastan heidät perikadosta osoittamalla heidän oikeudenkaipuulleen uuden tien. Hän on sydämestään kiintynyt minuun ja tottelee minua joka suhteessa.
— Mutta sillä aikaa kuin heitä kehitellään, he ennättävät jo, piru sen tietää, tehdä mitä tahansa. Myönnän, että sekin ajatus on… —von Lembke yritti puolustautua sekavasti, — mutta… niin, kuulin jo, että -skin kuvernementtiin on jo levitetty jonkinlaisia julistuksia.
— Mutta siitähän huhuiltiin jo kesällä, — julistuksia, vääriä seteleitä ja jos jotakin, mutta ei ainoatakaan ole sittenkään löydetty. Kuka niin on sanonut?
— Kuulin von Blümiltä.
— Voi, säästäkää minua Blümiltänne, älkää mainitko minulle hänestä enää koskaan sanaakaan. Kuulitteko?