Hän luetteli kaiken, mikä oli aivan välttämätöntä, ja täytyi myöntää, että hän todella osasi rajoittua kaikkein välttämättömimpään. Kerjäläisilläkin olisi luullut olevan kaikkea tätä. Jotakin löytyi Šatoviltakin. Marie otti esille avaimen, ojensi sen Šatoville, niin että tämä saattoi ruveta hakemaan jotakin hänen matkalaukustaan. Koska hänen kätensä vapisivat, hän kopeloi sitä hieman kauemmin, kuin olisi ollut tarpeellista tuntematonta lukkoa availlessaan. Marie kiivastui, mutta kun Arina Prohorovna hypähti Šatovin luo ottaakseen tältä avaimen, niin Marie ei missään nimessä antanut lupaa tämän katsahtaa laukkuunsa, vaan oikullisesti huutaen ja itkien vaati, että Šatov yksin aukaisisi sen.
Eräitä esineitä täytyi sentään lähteä hakemaan Kirillovilta. Mutta tuskin Šatov oli käännähtänyt lähteäksensä, kun Marie taas raivoisasti kutsui häntä takaisin ja rauhoittui vasta sitten, kun suin päin hänen luoksensa portailta palannut Šatov yritti lohduttaa häntä sillä, että hän poistui vain hetkeksi, että se oli aivan välttämätöntä ja että hän aivan heti palaisi takaisin.
— No, hyvä rouva, teille on varsin vaikeata olla mieliksi, — Arina Prohorovna naurahti; — milloin on seisottava kasvot käännettyinä seinään päin, niin ettei toinen uskalla katsahtaakaan teihin, milloin taas ei saa hetkeksikään poistua, rupeatte heti itkemään. Tuolla tavallahan hän voi ruveta luulemaan teistä mitä tahansa. No, no, älkää oikutelko, älkää kiihoittako itseänne, minähän vain nauran.
-— Hän ei rohkene luulla mitään.
— Ta-ta-ta-, jos hän ei olisi teihin rakastunut kuin pässi, niin hän ei juoksentelisi pitkin katuja kieli pitkällä eikä hälyttelisi kaiken maailman koiria. Hän löi rikki ikkunankehykseni.
V.
Šatov tapasi Kirillovin yhä kävelemässä nurkasta nurkkaan huoneessaan. Hän oli niin hajamielinen, että oli jo taas aivan unohtanut kuulleensa äsken vaimon tulosta, kuunteli eikä ymmärtänyt yhtään mitään.
— Ah, niin, — hän muisti äkkiä aivan kuin erikoisesti ponnistellen päästäkseen hetkeksi irti jostakin ajatuksesta, joka oli saanut hänet valtaansa, — niin, eukko… vaimoko vai eukko? — Odottakaahan: sekä vaimo että eukko, eikö niin?
Muistan; olen käynyt… Eukko tulee, mutta ei heti. Ottakaa pielus. Mitä vielä? Aivan niin. Odottakaahan, sattuuko teille, Šatov, ikuisen harmonian hetkiä?
— Tiedättekö, Kirillov, te ette saa enää olla nukkumatta öisin.