— Mutta ettehän te yksin tapa itseänne, itsemurhaajiahan on paljon.
— Niillä on jokin syy. Mutta ilman mitään syytä, vain ilmentääkseeni oman tahtoni minä yksin teen siten.
»Se ei ammu», välähti Pjotr Stepanovitšin mielessä.
— Tiedättekö mitä, — hän huomautti ärtyneesti, — minäpä teidän asemassanne osoittaakseni oman tahtoni tappaisin jonkun toisen enkä itseäni. Voisitte sillä tavoin olla vielä hyödyksikin. Minäpä voisin teille osoittaa vielä lisäksi jonkun, jollette säikähdä. Silloin olisi ehkä parasta, että tänään ette ampuisikaan itseänne, voidaan sopia siitä.
— Tappaa toinen olisi kaikkein alhaisin oman tahdon ilmentämistapa, ja näin saneessasi sinä osoitat olevasi kaltaisesi. Minä en ole sinä: minä tahdon korkeimman määrän ja tapan itseni.
»Tuon perille hän lienee päässyt pelkästään oman järkensä avulla», jupisi Pjotr Stepanovitš itsekseen vihaisesti.
— Minun velvollisuuteni on julistaa epäuskoa. — Kirillov käyskenteli huoneessa. — Mielestäni ei ole olemassa korkeampaa aatetta kuin se, että Jumalaa ei ole olemassa. Ihmiskunnan historia on puolellani. Ihminen ei ole koskaan tehnytkään muuta kuin koettanut keksiä Jumalaa voidakseen elää tappamatta itseänsä. Se on ollut maailman historian pääsisällyksenä aivan tähän saakka. Minä yksin koko maailman historian aikana en ole tahtonut keksiä Jumalaa. Saakoot sen tietää kerta kaikkiansa..
»Ei ammu.» Pjotr Stepanovitš kävi levottomaksi.
— Kukapa sen saisi tietää. — Hän koetti yllyttää tätä. — Täällä ei ole muita kuin minä ja te; Liputinko ehkä?
— Kaikkien on saatava tietää; kaikki saavat tietää. Ei ole mitään salaista, mikä ei tulisi julki. Niin on sanonut Hän.