Talonpoika ei kuitenkaan vielä pysähdyttänyt hevostansa.
— Mutta minne päin matka? — hän yhä yritti tiedustella epäluuloisesti.
Stepan Trofimovitš käsitti vihdoinkin.
— Mielinette ehkä Hatoviin?
— Hatoviin? Ei, en oikeastaan Hatoviin… Enkä tunne oikein paikkoja, vaikka olenkin tosin kuullut.
— Hatovin kirkonkylä on yhdeksän virstan päässä täältä.
— Kirkonkyläkö? C'est charmant, ilmankos minusta tuntui, että olen joskus kuullut…
Stepan Trofimovitš kulki yhä, eikä häntä vieläkään oltu autettu rattaille. Nerokas arvelu välähti hänen mielessään.
— Te… ehkäpä te luulette, että minä… Minulla on passi, ja minä olen professori, se on jos niin tahdotte… opettaja… mutta pääopettaja. Olen pääopettaja. Oui, c'est comme ça qu'on peut traduire. [Niin, juuri näinhän sen voi käsittää.] Ostan teille palkaksi siitä puoli tuoppia viinaa.
— Puolisen ruplaa, hyvä herra, matka on vaivalloinen.