— Käy, käy, viikon verran ainakin se käy vielä, — Anisim yritti muita innokkaampana.
— Niinhän se on kuin onkin! Mutta epäsäännöllisestihän tuo käy, aika on myöhäinen, sattuupa, että Ustjevissa saa odotella kolmin päivin.
-— Huomenna se tulee, huomenna kello kahdelta akuraatisti saavutte Spasoviin, herra, iltaan mennessä akuraatisti, — Anisim ei näyttänyt sopivan enää omaan nahkaansa.
— Mais qu'est ce qu'il a cet homme [Mitähän tuo mies hautonee…], —
Stepan Trofimovitš värisi odotellen pelokkaana kohtalonsa ratkaisua.
Astuivat vihdoin esille myös ajurit ja alkoivat tarjoutua. Ustjeviin vaativat kolme ruplaa. Muut vakuuttelivat, ettei tätä sopinut panna pahaksi, että sellainen oli hinta ja että täältä Ustjeviin on koko kesä tästä hinnasta kyyditty.
— Mutta… täällä on myös hyvä olla… enkä minä tahdokaan, — Stepan
Trofimovitš yritti jo virkkaa varovaisesti.
— Hyvä on, herra, siinä olette oikeassa, ja Spasovissa meillä on kuinka hyvä tahansa, ja Fjodor Matvejevitš teistä vasta oikein ilostuu.
— Mon Dieu, mes amis, kaikki tämä on minulle niin odottamatonta.
Lopultakin Sofja Matvejevna palasi. Mutta hän vaipui rahille niin kovin masentuneena ja surullisena.
— Ei ole minun sallittu päästä Spasoviin! — hän virkahti emännälle.