Nikolai Stavrogin.»
Darja Pavlovna lähti heti näyttämään kirjettä Varvara Petrovnalle. Tämä luki sen ja pyysi Dašaa poistumaan lukeaksensa sen vielä kerran yksikseen. Mutta kovin pian hän taas kutsui hänet takaisin luokseen.
— Lähdetkö? — hän kysäisi arasti.
— Lähden, — Daša vastasi.
— Laita itsesi kuntoon! Lähdetään yhdessä! Daša katsahti häneen kysyvästi.
— Mitäpä täälläkään tekisin? Eikö liene yhdentekevää? Minä myös aion Urin kansalaiseksi ja elän loppuelämäni rotkossa… Ole huoleti, en minä teitä häiritse.
Alettiin puuhata lähtöä, niin että olisi ehditty jo puolenpäivän aikoihin lähtevään junaan. Mutta ei ollut kulunut puoltakaan tuntia, kun Skvorešnikista saapui Aleksei Jegorytš ja ilmoitti, että Nikolai Vsevolodovitš oli äkkiä saapunut aamulla, varhaisimmassa junassa, oli nyt Skvorešnikissa, mutta »siinä tilassa, ettei vastaillut kysymyksiin, oli käynyt kaikissa huoneissa ja lukinnut oman ovensa omalla puolellaan»…
— Vastoin heidän määräystänsä tahdoin tulla tästä tänne ilmoittamaan, —
Aleksei Jegorytš lisäsi huolekkain ilmein.
Varvara Petrovna katsahti vain häneen läpitunkevasti eikä alkanut kysellä mitään. Silmänräpäyksessä tuotiin vaunut, ja hän lähti matkaan Daša mukanaan. Väitettiin heidän pitkin matkaa tehneen ristinmerkkejä.
Nikolai Vsevolodovitšin »omalla puolella» kaikki ovet olivat lukittuina, eikä häntä itseään näkynyt missään.