— Täkäläisten seutujen isänmaalliselle kotiopettajattarelle juhliin saapuneelta runoilijalta.
Terve rabbi, guvernantti, iloitse ja riemuitse. Leikkotukka taikka tantti, sama se, nyt riemuitse.
— Mutta sehän on Lebjadkinia! Toden totta, se on Lebjadkinia! — kajahti useita ääniä. Kuului naurua ja kättentaputuksia, vaikka ei tosin kovin paljoa.
Räkänokkain päähän hakkaat
aapelusta ranskaksi,
suntiolle silmää nakkaat,
aiot sille frouvaksi.
Heikun, keikun.
— Hurraa, Hurraa!
Aikaan suurten uudistusten siin' on täysi saaminen. Laske määrää vaatimusten — taikka kouraan aapinen.
— Kas, siinä vasta on realismia, jollei laske »määrää vaatimusten», niin ei askeltakaan!
Mutta nyt kun myötäjäiset koottiin tanssin tahtihin, laita kuntoon vihkiäiset, pääset naimajuhlihin.
Leikkotukka tahi tantti, sama lie, nyt riemuitse. Ruplat roikaa, guvernantti, heikun, keikun, riemuitse.
[Suomentanut J.G. Vuoriniemi. Suom. huom.]