— Heh, heh hee! Kas siinäpä uutisia! Hän siis… Mutta kuulkaahan, nythän hänen asiansa ovat aivan toisin: Mitäpä hän nyt enää Mavrikista? Tehän olette vapaa leskimies ja voitte vaikkapa jo huomenna mennä hänen kanssaan naimisiin. Hän ei sitä vielä tiedäkään, — sallikaa minun järjestää kaikki. Missä hän on? Täytyy minun ilahduttaa häntäkin.
— Ilahduttaako?
— Totta kai, menkäämme jo.
— Luuletteko sitten, että hän ei aavista mitään noista ruumiista? —
Stavrogin kysäisi tämän aivan erikoisesti siristellen silmiänsä.
— Eipä tietenkään, — Pjotr Stepanovitš heittäytyi täysin hölmöksi, — sillä eihän nähkääs juriidisesti… Voi teitä! Ja mitäpä siitä, vaikkapa aavistaisikin! Naisille järjestyy kaikki tämmöinen aivan erinomaisesti, te ette vielä tunne naisia! Sitäpaitsi hänelle on nyt kaikkein edullisinta mennä teidän kanssanne naimisiin, sillä onhan hänen maineensa nyt joka tapauksessa tahraantunut, olen puhunut hänelle kaiken lisäksi vielä »purresta». Huomasin nimittäin, että häneen voi parhaiten vaikuttaa juuri »purrella», kas sellaista kaliberia on tämä tyttö. Älkää olko vähääkään huolissanne, kyllä hän harppaa näiden ruumiiden yli niin että hei vain, — sitä suuremmalla syyllä, koska te olette aivan viaton, eikö totta? Hän voi kyllä panna nämä ruumiit hampaansa koloon voidakseen loukata teitä joskus myöhemmin, ehkäpä vasta noin avioliittonne toisena vuonna. Jokainen nainen astuessaan vihille piilottaa näin jotakin miehen entisyydestä varastoon, mutta silloinhan… mitä se merkitsee enää vuoden kuluttua? Hahhahhaa!
— Jos kerran te olette täällä kilpa-ajorattainenne, niin viekää hänet heti paikalla Mavriki Nikolajevitšin luo. Hän sanoi äsken, että hän ei siedä minua ja että hän lähtee luotani eikä siis tahdo käyttää minun ajoneuvojani.
— Niinkö? Lähteekö hän tosiaankin? Mistähän se voisi johtua? — Pjotr
Stepanovitš katsoi häneen hölmistyneenä.
— On kai päässyt selville tänä yönä siitä, etten rakasta häntä vähääkään… minkä hän muuten on aina tietänyt.
— Ettekö te sitten todellakaan rakasta häntä? — Pjotr Stepanovitš sanoi tämän aivan kuin olisi määrättömästi sitä ihmetellyt. — Jos asia on näin, niin miksikä te sitten eilen hänen tänne tullessaan jätitte hänet luoksenne ettekä kunnian miehenä sanonut hänelle suoraan, että ette rakasta häntä? Tämä oli teidän puoleltanne hyvin alhaisesti tehty. Ja mihin asemaan te olette saattanut minut hänen silmissään.
Stavrogin alkoi äkkiä nauraa.