— Te sanoitte no… minä odotan.
— En luultavastikaan sanonut no… tahdoin vain sanoa, jos suostutaan, niin…
— Niin?
Virginski vaikeni.
— Luulen, että varsin hyvin saattaa panna alttiiksi oman elämänsä turvallisuuden, — Erkel avasi nyt suunsa, — mutta jos yhteinen asia siitä kärsii, niin ajattelenpa, että silloin ei saa uskaltaa panna alttiiksi omaakaan elämäänsä…
Hän sotkeutui sanoihinsa ja punastui. Vaikka kullakin heistä oli kyllä tekemistä itsensäkin kanssa, niin kuitenkin he kaikki katsahtivat häneen ihmetellen, siinä määrin tuntui odottamattomalta hänen puhumisensa.
— Minä kannatan vain yhteistä asiaa, — sanoi Virginski samassa.
Kaikki kohosivat paikoiltaan. Päätettiin huomenna puolenpäivän aikoihin kokoontua vielä kuulemaan kunkin tuomia viestejä, vaikkakaan ei määrättäisi aivan tarkkaa kokoontumisaikaa, ja sitten päätettäisiin lopullisesti asiasta. Sovittiin paikasta, joksi määrättiin kirjapainimen säilytyspaikka, osat ja tehtävät jaettiin. Liputin ja Pjotr Stepanovitš lähtivät viipymättä yhdessä Kirillovin luo.
II.
Kaikki meikäläiset uskovat, että Šatov voisi ilmiantaa heidät, mutta uskottiin sekin, että Pjotr Stepanovitš leikitteli heidän kanssansa, siirteli heitä kuten pelinappuloita. Mutta kuitenkin kaikki tiesivät saapuvansa täysilukuisina määräpaikalle ja tiesivät senkin, että Šatovin kohtalo ratkaistaisiin. He tunsivat kuten kärpäset joutuneensa äärettömän suureen hämähäkinverkkoon, tuskittelivat itseksensä, mutta vapisivat kuitenkin pelosta.