— Tiedän, että kaikki on lorua.
— Ei, Fourier'lla ei ole lorua… Suokaa anteeksi, mutta en mitenkään saata uskoa, että toukokuussa saataisiin syntymään kapina.
Liputin otti jo takkinsa napit auki, hänen alkoi olla niin kuuma.
— Riittää jo. Mutta etten tässä unohtaisi, — Pjotr Stepanovitš siirtyi äärettömän kylmäverisesti toiseen asiaan. — Tämä lappu teidän on omakätisesti ladottava ja painettava se. Šatovin kirjapainimen me kaivamme esille, ja te otatte sen vastaan jo huomenna. Koettakaa latoa se mahdollisimman lyhyessä ajassa ja painakaa niin monta kappaletta kuin suinkin sekä levitelkää sitten kaiken talvea. Tarkemmat ohjeet saatte myöhemmin. Niitä täytyy olla mahdollisimman paljon, sillä niitä tullaan vaatimaan toisiinkin paikkoihin.
— E-ei, saatte suoda anteeksi, mutta minä en ota toimittaakseni tällaista, kieltäydyn.
— Ja otatte sen kuitenkin. Toimin keskusjärjestön määräyksestä, ja teidän on toteltava.
— Mutta minäpä luulen, että meidän ulkomaiset keskuksemme ovat unohtaneet tyystin venäläisen todellisuuden ja katkaisseet kaiken suhteensa siihen, ja senvuoksi he vain hourailevat. Luulenpa niinkin, että täällä Venäjällä noiden useiden satojen viisikkojen tilalla ei olekaan muuta kuin me yksin ja ettei minkäännäköistä verkkoakaan ole. — Liputin oli aivan hengästymäisillään.
— Sitäkin inhoittavampaa, että te uskomatta edes itse asiaan olette ruvennut sitä kannattamaan… ja juoksette nyt tuossa vierelläni kuten inhoittava rakkikoira.
— E-en, en minä juokse. Meillä on täysi oikeus erota ja muodostaa oma järjestömme.
— Pöllö! — Pjotr Stepanovitšin ääni jymähti äkkiä ankarana, ja hänen silmänsä leimahtivat.