— Te olette kai, hyvä herrasväki, aika lailla minuun jo kyllästyneet.
Kas, tämäpä hänen erehdyksenä olikin. Hänen ei olisi pitänyt aloittaa keskustelua. Kun hän tällä tavoin valmisti tilaisuuden vastaukselle, niin sillä hän juuri teki mahdolliseksi sen, että roskaväki sai puuttua puheeseen, vieläpä niin sanoakseni aivan laillisella tavalla, mutta jos hän olisi osannut hillitä itsensä, niin olisivat nämä vain niistelleet neniänsä jonkin aikaa ja kaikki olisi päättynyt siihen… Mutta nähtävästi hän odotti kättentaputuksia vastaukseksi kysymykseensä. Kättentaputuksia ei kuulunut, vaan päinvastoin kaikki säikähtivät, painuivat entistäänkin pienemmiksi ja vaikenivat.
— Ette te ole koskaan nähnyt Ancus Marciusta, se on teillä vain tyylikeino, — kajahti samassa ärtynyt ja jo aivan kipeytynyt ääni.
— Aivan niin, — siihen yhtyi heti toinen; — nykyjään ei tunnusteta enää aaveiden olemassaoloa, on vain luonnontiede. Ottakaa hieman selvää luonnontieteistä.
— Hyvä herrasväki, kaikkein vähimmin olen odottanut tällaista, — Karmazinov oli hyvin ihmeissään. Kuuluisa nero oli Karlsruhessa ollessaan kokonaan unohtanut, millainen oli hänen isänmaansa.
— Meidän aikakaudellamme on häpeällistä puhua siitä, että koko maailma on vain kolmen kalan varassa, — tirskutti muudan nuori neitonen. — Te, Karmazinov, ette ole voinut käydä pyhimyksen luona luolassa. Ja kuka puhuu nykyjään pyhimyksistä!
— Hyvä herrasväki, eniten ihmetyttää minua se, että te olette ottanut tämän näin vakavasti´… muuten te olette aivan oikeassa… minä jos kukaan annan arvoa reaaliselle totuudelle…
Vaikka hän yrittikin hymyillä pilkallisesti, niin hän oli kuitenkin hyvin hämmästynyt. Hänen kasvoistaan kuvastui sangen selvästi. »En minä ole sellainen, miksi te minua luulette, olenhan aivan samaa mieltä kanssanne, kunhan e kehutte minua, kehukaa enemmän, niin paljon kuin suinkin, pidän siitä hirveästi»…
— Hyvät naiset ja herrat, — hän huudahti lopulta jo aivan loukkaantuneena, huomaan, että pieni runoelmaparkani on joutunut väärään paikkaan. Luulenpa itsekin osuneeni väärään.
— Tarkkasi varikseen ja osui lehmään, — huudahti joku hölmö suuriäänisesti, luultavasti joku juopunut, eikä häneen siis ollut syytä kiinnittää vähintäkään huomiota. Samassa kajahti tosin myös hieman epäkunnioittavaa naurua.