Hän nosti maasta kynttilänjalan, mutta tulitikkuja hän ei vielä voinut löytää pitkään aikaan. Rouva Šatova seisoi odottavana, liikkumattomana ja ääneti keskellä huonetta.
— Jumalan kiitos, viimeinkin! — Šatov huudahti iloisesti saatuaan huoneensa vihdoinkin valaistuksi. Marja Šatova tarkasti nopeasti silmillään asunnon.
— Minulle kerrottiin, että te asutte kurjasti, mutta en kuitenkaan luullut, että te tällä tavalla, — ja inhonsekaisin ilmein hän lähti vuodetta kohti.
— Oh, kylläpä väsyttääkin! — voimattomana hän istahti kovalle vuoteelle. — Pankaa matkalaukku jonnekin ja käykää istumaan tuolille. Vaikka samantekevää, mihin käytte, kunhan ette vain pyöri tuossa silmissäni. Tulen luoksenne vain joksikin aikaa, kunnes saan työtä, sillä enhän tunne oloja täällä, eikä minulla ole rahaakaan. Mutta jos tuotan teille häiriötä, niin olkaa hyvä, taaskin pyydän teitä sanomaan suoraan, kuten olette velvollinen tekemään, jos kerran olette rehellinen mies. Voinhan minä huomenna jotakin myydä, niin että saan hotellilaskun suoritetuksi, mutta hotelliin suvainnette sentään saattaa minut… Voi, kuinka väsynyt olen.
Šatov aivan vapisi.
— Ei sinun tarvitse, Marie, ei tarvitse mennä hotelliin! Mihin hotelliin? Miksi? Miksi?
Hän risti kätensä aivan kuin olisi rukoillut.
— No niin, vaikka tullaankin toimeen ilman hotellia, niin kuitenkin on välttämätöntä saada asia selväksi. Muistattehan kai, Šatov, että me elimme kaksi viikkoa ja muutamia päiviä aviossa keskenämme Genevessä ja että siitä nyt on jo kolme vuotta, kun me, muuten ilman minkäänlaista riitaa, erosimme. Mutta älkää luulkokaan, että olen nyt palannut uudistaakseni nuo senaikuiset tyhmyydet. Olen palannut hakemaan työtä, ja jos olenkin tullut suoraan tähän kaupunkiin, niin olen tehnyt sen vain siksi, että minusta on kaikki yhdentekevää. En tullut suinkaan tänne katuakseni jotakin, suvaitkaa olla luulematta sellaisia typeryyksiä.
— Oo, Marie! Tämä on turhaa, aivan turhaa! — Šatov murahti tuskin kuuluvasti.
— Jos kerran asia on niin, jos kerran olette niin kehittynyt, että saatatte ymmärtää sellaistakin, niin rohkenen lisätä, että kääntyessäni täten teidän puoleenne ja tullessani näin teidän asuntoonne teen sen osaksi siitäkin syystä, etten suinkaan ole koskaan pitänyt teitä roistona, vaan ehkäpä kaikkia muita… ilkiöitä… parempana!