Vaimo oli tekemäisillään kieltävän liikkeen päällään, mutta samassa äskeinen suonenvetokohtaus uudistui. Hän piilotti taas kasvot pielukseen ja puristeli, niin että teki kipeätä, kokonaisen minuutin ajan kaikin voimin hänen luoksensa kiiruhtaneen ja kauhusta aivan kuin järkensä menettäneen Šatovin kättä.
— Marie, Marie! Mutta ehkä tämä on hyvinkin vaarallista, Marie?
— Olkaa vaiti… Minä en tahdo, en tahdo, — hän huudahti raivoissaan ja kääntyi taas niin, että kasvot tulivat näkyviin; — ette saa katsella minua noin myötätuntoisesti! Kävelkää huoneessa, puhukaa jotakin, puhukaa…
Hätääntyneenä Šatov alkoi taas jupista jotakin.
— Mitä te täällä oikeastaan toimittelette? — hän kysäisi inhonsekaisen kärsimättömästi keskeyttäen Šatovin puheen.
— Konttorissa olen, erään kauppiaan luona. Minä, Marie, jos vaan oikein tahtoisin, voisin saada täällä kokoon hyvät rahat.
— Sitä parempi teille…
— Voi, älä ajattele mitään sellaista, Marie, sanoin sen vain…
— Mutta mitä muuta te teette? Mitä te saarnailette nykyjään? Ettehän te voi olla jotakin julistelematta, sellainen on luonteenne!
— Saarnailen Jumalasta, Marie.