— Johon ette itsekään usko. Tästä aatteesta en koskaan ole päässyt selville.
— Jättäkäämme tuo, Marie, sitten myöhemmin.
— Mikä oli olevinaan tuo Marja Timofejevna?
— Siitä me myös ehdimme myöhemmin.
— Kuinka te uskallatte tehdä minulle tuollaisia huomautuksia! Onko totta, että tämän kuolemakin voi olla… noiden ihmisten konnantöitä…?
— Ehdottomasti se on niin, — sähähti Šatov hampaidensa välistä.
Marja kohotti samassa päätänsä ja kipeän tuntu äänessään huudahti:
— Ette saa koskaan puhua minulle tästä, ette saa koskaan, ette koskaan!
Ja taas hän vaipui vuoteeseen äskeiseen suonenvedontapaiseen kohtaukseen, mutta tällä kertaa hänen valittelunsa kävi äänekkäämmäksi, kajahti jo suorastaan valitushuutoja.
— Voi, kuinka sietämätön ihminen! Voi, kuinka suututtava ihminen! — hän heittelehti sinne tänne jo suorastaan varomattomasti, tuupaten syrjään hänen puoleensa kumartuneen Šatovin.