— Odottakaa! Odottakaahan! — Virginski sai viimein huutaneeksi torjuen luotaan vanhanpiian. — Pyydän, Šatov, odottakaa viisi minuuttia, herätän Arina Prohorovnan, mutta älkää jyrisyttäkö noin älkääkä huutako noin… Voi, kuinka kauheata tämä kaikki on!
Iankaikkisuudelta tuntuneiden viiden minuutin kuluttua ilmestyi Arina
Prohorovna.
— Onko vaimonne tullut luoksenne? — Hänen äänensä kajahti tuuletusruudusta, ja hämmästykseksensä Šatov huomasi, että ääni ei ollut vihainen, vaan ainoastaan tavalliseen tapaansa tiukka. Mutta Arina Prohorovnahan ei koskaan voinut muuten puhuakaan.
— Niin, vaimo, ja synnyttää.
— Marja Ignatjevna? Niinkö?
— Niin, Marja Ignatjevna. Tietenkin Marja Ignatjevna!
Syntyi hiljaisuus. Šatov odotti. Talosta kuului kuiskailua.
— Onko hän tullut jo kauan sitten? — kysäisi mme Virginskaja taas.
— Tänä iltana, kello kahdeksalta. Olkaa hyvä, kiiruhtakaa.
Taas kuului kuiskailua, neuvoteltiin nähtävästi jostakin.