"Jacopo" sanoi hän eräälle vanhalle merimiehelle, joka souti tuulen alapuolella ja oli ponnistuksesta kovin väsynyt, "laske pois airosi ja tule perään! Minä käyn sinun paikallesi."
Tunnin kuluttua kaleeri oli enää tuskin neljännesmailin päässä.
"Parasta, että pysähdymme", sanoi kapteeni. "Turha meidän on koettaa päästä pakoon, ja mitä kauemmin takaa-ajoa kestää, sitä harmistuneempia he ovat. Mitä te arvelette, herra Hammond?"
"Minä olen samaa mieltä", vastasi Francis. "Olemme tehneet mitä ikänä olemme voineet. Turha on sen pitemmälle soutaa."
Airot lepäsivät liikkumattomina vedessä, ja muutamien minuuttien kuluttua kaleeri pääsi heidän rinnalleen.
"Kylläpä te olette antaneet meidän soutaa, senkin koirat!" huusi mies kaleerista. "Jollei teillä ole laivassanne mitään arvokasta, niin sen pahempi teille. Mikä laiva se on?"
"Naxos Venetsiasta ja herra Polanin oma. Me olemme menossa Korfuun viedäksemme isännältämme kirjeitä hänen asiamiehelleen. Meillä ei ole mitään lastia."
"Ehkäpä kirjeet ovat enemmänkin arvoisia kuin lasti. Tulkaa laivaan ja antakaa meidän nähdä, mitä sanottavaa kunnon Polanilla on asiamiehelleen. Kiiruhtakaa, muuten paha teidät perii!"
Turhaa oli sen kauemmin epäröidä. Kapteeni, Francis ja koko miehistö nousivat kaleeriin.
"Tutki laiva!" sanoi kaleerin kapteeni yhdelle merimiehistään. "Jos siinä on jotakin arvokasta, niin tuo se tänne ja hakkaa sitten reikä pohjaan kirveelläsi!"